|
|
|||
|
14.07.2008 - 14:19
Johannes kysyi edellisen kirjoitukseni kommenttilaatikossa, olenko ollut tyytyväinen BoDiin. Minullahan ei ole kokemusta kuin yhdestä BoDin kautta julkaistusta kirjasta eli Taikkarin mäellä-runokokoelmasta (ostakaa!), mutta koska nyt olen siis suunnittelemassa novellikokoelman julkaisua, ja aion käyttää BoDia, niin vastasin hänelle, että olen ollut tyytyväinen, ja lupasin kirjoittaa kokemuksistani (BoDin kanssa, en muuten) laajemmin uudessa postauksessa. Eli siis tässä.
Eli, kun teet kaiken itse, pahin tappio viiden
vuoden aikana on noin 300 euroa. Toinen tylsä juttu on se, että yksikään lehti ei ole arvostellut Taikkarin mäkeä, ei edes Turun Sanomat, hyi häpeä), mutta se ei liene BoDin vika vaan kirjan.
hirlii kirjoitti 14.07.2008 - 15:44
no, sinähän pääset voiton puolelle pian ;-)
tuo tieto jo, että taitto-ohjelma on simppeli, on hyvä kuulla. onko helppoa tehdä kansi omalla kuvalla? taikkarissahan sulla oli oma kuva siinä kannessa.
SusuPetal kirjoitti 14.07.2008 - 16:16
Minä olen jo voiton puolella, mutta en ole pahemmin rikastunut, Hirlii:)
Kanteen on helppo laittaa oma kuva, sopiva vaan ladataan omasta koneesta tai muualta, ohjelma hoitaa kuvan asettamisen ja pienentämisen.
Johannes Koo
kirjoitti 14.07.2008 - 16:18
Thänx, tämä valoitti asiaa.
Minä tosin mietin tässä josko perustaisin minatyyrikustantamon, moinen ei tulisi juurikaan kalliimmaksi ja tiedän jo ainakin kolme kirjaa jotka haluaisin julkaista (Musiikin historiaa, OK-Talon remonttiopas ja pakinakokoelma) jotka eivät ole kustantajille menneet kaupaksi ja joiden kirjoittajilla ei ole rahaa niiden julkaisemiseen. Täytyy vaan fundeerata asiaa pitkään ja hartaasti, on näitä nykyisiäkin velvotteita päivätyön ja oman yrityksen kanssa hivenen liikaa. Toisaalta, olisihan se kiva saada ammattiensa (Niitä minulla riittää) joukkoon kustantaja merkintäkin.
Tuima kirjoitti 14.07.2008 - 18:03
Kannattaisiko kokoelma lähettää Turun Sanomille ihan itse? Tuskinpa BoD mitään arvostelukappaleita omatoimisesti ja omalla kustannuksella minnekään toimittaa eivätkä lehdet taatusti niitä itsekään osta.
Karpalo kirjoitti 14.07.2008 - 18:11
Täsmälleen samaa meinasin kysyä kuin Tuima, että oletko lähettänyt kirjan Turkkariin. Ei ne sitä muuten löydä.
SusuPetal kirjoitti 14.07.2008 - 20:00
Lähetetty on, Tuima ja Karpalo, vaan ei tullut arvostelua. Totta, BoD ei itse lähetä kirjoja esim. lehdille arvosteltavaksi.
tienpäällä
kirjoitti 14.07.2008 - 20:42
Hitto, minähän joudun sitten ostamaan jo toisen julkaisemasi kirjan, jahka ne novellit pullahtaa ulos!
Ihan niiden vanhojen hyvien aikojen muistoksi vaikka, jolloin kilpailtiin tasaiseen tahtiin Kioskikirjallisuuden Kruunaamattoman Kuningattaren tittelistä. Ja oltiin kollegiaalisesti aina katkeria, jos joku muu joskus erehtyi menemään lukijaäänestyksessä edellemme. Kuten vaikka Kirsti. Jos minä julkaisisin vanhoja novelleja uusiksi, sen kokoelman nimi olisi varmaan "Rakkaus on raakaa", heh. No, tällä ajankäytöllä ja tekniikan vihaamisella ei ole pelkoa moisesta. Olkoot mitä bodeja tahansa tarjolla. Onnea ja menestystä!
SusuPetal kirjoitti 14.07.2008 - 20:46
Ilman muutahan sinunkin pitää tehdä "toinen painos", Tienpäällä -jos kerran ensin Kirsti ja kohta minä:)
Autan kyllä tekniikan kanssa, muahhhaa. Ja juu, osta vaan tulevakin kirja. Kirjastoista niitä ei kannata lainata, vaikka Taikkarikin on siellä tarjolla. Kaikilla pitää olla oma kirja:)
tienpäällä kirjoitti 14.07.2008 - 21:00
Joo, aivan varmasti. Ei kun paperille haisemaan hiki, diesel ja vanha viina ;))
Heti kun rikastun niin paljon, että riittää kunhan lähetän tekstit sinulle, ja soon homma hoidettu. Sitä paitsi vääntäisivät minulla sen "toisen painoksen" kuitenkin johonkin hävyttövämpään muotoon... Ehkä olisi parempi järkiään tehdä kertomuskokoelma "Vanha rahtimies muistelee". Se ostettaisiin heti loppuun, ettei vaan kotiin saakka koskaan kerkeäisi luettavaksi. Vaan tietenkin kaikilla pitää olla Oma Kirja, minä mihinkään kirjastoon koskaan kerkeä. Eikä siellä lainatakaan enää osaisi, kun sekin toiminta on jo teknistettyä itsepalveluperiaatteella.
SusuPetal kirjoitti 14.07.2008 - 22:14
Heh, jäädään odottelemaan rikastumista, eli ei ihan heti siis näköjään...
Anonyymi kirjoitti 14.07.2008 - 23:16
"Pienkustantajaksi sitten vaan! "
No se ei ihan niin nopeasti käy, en tähänkään mennessä ole tehnyt juurikaan (Yksi idea tuotti tappiota, mutta se johtui vain siitä etten panostanut siihen tarpeeksi) tappiota kaikenlaisten yritysteni - tai no yritys on yksi ja sama, toimialat vain ovat vaihtuneet - kanssa enkä aio jatkossakaan tehdä, joten minun täytyy tutkia asiaa. Todennäköisesti jätän ajatuksen, sillä kustantaminen näyttääisi olevan kallista ja aikaaviepää hommaa mikäli sen haluaa tehdä kunnolla. Tosin ainahan minä voin kattaa tappiot verkkosuunnittelulla, jota tosin inhoan mutta josta saa hyvin fyrkkaa ja johon minut on koulutettu. Mutta kattoo nyt, teen päätöksen vasta kun olen laskeskellut ja kartoittanut riskit jne. Ne kässärit jotka haluaisin julkaista eivät muuten ole kelvotonta kirjallisuutta, vaan häiritsevänkin hyvää, ongelma on vain se etten tiedä onko niille markkinoita. (No pikaisella etsimisellä en löytänyt, eikä löytänyt Akateemisen ystävällinen myyjäkään, kunnollista vennamolaisen OK-talon remonttiopasta ja ikäiseni poropeukalot ovat viimeaikoina ostelleet vanhoja juoksuhautojaan, joten sellaiselle saattaisi olla markkinoita.)
SusuPetal kirjoitti 14.07.2008 - 23:23
Niin, ehkä se pienkustantaminen olisi enemmän harrastus, ei toimeentulo. Toisaalta, vaikea kuvitella, että jos homman suunnittelee kunnolla ja pysyy aisoissa, että ihan kamalasti tulisi takkiin. Niin kuin missä tahansa yrittämisessä -tolkku mukana.
Vaikka en minä kyllä tiedä yrittämisestä mitään. OK-talon remonttiopas poropeukaloille -luulisi myyvän. Suomi on täynnä remontoitavia unelmia.
Johannes Koo
kirjoitti 15.07.2008 - 00:11
Itse asiassa minulle yritys on ollut pienimuotoinen harrastus jonka kautta olen tehnyt sitä mitä olen halunnut, joten sikäli pienkustantamo sopisi kuvaan.
Perustin tuon nykyisen pöytälaatikkoyrityksen laman aikaan koska sain siihen starttirahaa ja saatuani vakituisen työpaikan olen pitänyt sen enemmän tai vähemmän pöytälaatikossa. Laskeskelin että suht pienellä panoksella pääsee jo alkuun, täytyy vain ensin katsoa kuinka saisin luotua suhteita esim. paikallislehtien toimituksiin jotta saisin kirjoja arvosteluihin ja muutenkin täytyy ensin tutustua alaan. Olen muuten miettinyt tuota jo puolisen vuotta ja tutustunut asiaan, joten ihan tänään tuo idea ei päähäni ole pälkähtänyt. Niin ja tuo etten ole tehnyt tappiota johtuu juuri siitä että olen nostanut yrityksen naftaliinista vain tarvittaessa.
aimarii
kirjoitti 15.07.2008 - 09:15
Kiitoksia komuksestasi BoD:stä. Olen siihen itsekin hieman tutustunut, mutta arkaillut ajaa asiaa eteenpäin.
Miten pääsee kelvottomien kirjailijoiden seuraan? Kiinnostaa kovasti.
SusuPetal kirjoitti 15.07.2008 - 09:29
Mielenkiintoista seurata, miten hanke etenee, Johannes, pidä meidät ajan tasalla!
Aimarii, Kelvottomien Kirjailijoiden Seuraan pääsee ihan vaan sanomalla, että haluaa sinne, joten jos haluat liittyä, laitan nimesi jäsenluetteloon.
neulekirppu
kirjoitti 15.07.2008 - 10:08
mulla on usein tapana ostaa napit eka ja sitten mietin millainen malli niiden tyyliin sopii ja millainen kangas olisi hyvä...
;D
SusuPetal kirjoitti 15.07.2008 - 10:38
Niin minäkin varmaan tekisin, jos osaisin ommella -no, kirjan kansien tekeminen on yhtä hauskaa, luulisin:)
Elegia
kirjoitti 16.07.2008 - 07:42
Kiitos tästä tietoiskusta! Harkitsen itsekin vakavissani tätä reittiä kirjan kustantamista, koska suuret kustantamot haluavat ilmeisesti vain ennestään tunnettuja kirjailijoita tai julkkiksia talliinsa (tekstissänihän ei ole mitään vikaa, muah!) :D
Mites on muuten kuvien laita? Voiko niitä tumpata tekstin sekaan?
SusuPetal kirjoitti 16.07.2008 - 10:44
Elegia, siitä vaan! Miksi tarjota helmiä sioille?
Kuvia voi myös lisätä kirjaan, mutta en ole tutustunut siihen puoleen.
Karpalo kirjoitti 16.07.2008 - 11:09
Mä muuten varasin Taikkarin kirjastosta toissapäivänä. Se on koko seutukunnan ainoa kappale ja niin suosittu, että pitää jonottaa, että sen saa. Ostamallahan sen tietty saisi nopeammin. :)
SusuPetal kirjoitti 16.07.2008 - 11:16
Juu, ostamalla saisi sen nopeammin, mutta kirjasto on kyllä halvempi, joten menköön:) Höh, niiden hän pitäisi sille seutukunnalle hankkia lisäkappaleita, jos teos noin noin suosittu! Ehdotapa kirjastolle.
sampsa
kirjoitti 16.07.2008 - 13:49
Mielenkiintoinen palvelu, kiitos vinkistä.
Olen joskus pohtinut kuinka saisin muutettua päiväkirjablogit kiikkustuolissa luettavaan muotoon. Kirjana ne olisivat hieno lahja muksuille sitten joskus.
kaistaton
kirjoitti 22.07.2008 - 13:18
Mielenkiintoinen vaihtoehto. Olenpas iloinen että tähän satuin juuri nyt. Vähän samantapainen palvelu kuin Lululla, mutta selväksi suomeksi.
|
Kirjoittaja
Arkisto
2009 2008 2007 2006 2005 Kategoriat
Käyttöoikeus
![]() Tämän teosteoksen käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimi mainittava-Ei-kaupalliseen käyttöön-Ei jälkiperäisiä teoksia 3.0 -lisenssi. ![]() |
||