Kas kuusen juurella oksien alla
on oma kolo kodittomalla.
Sen hampaat ne aamuisin loukkua lyö,
kun kohmeisin sormin makkaraa syö.
 
On seininä pressua, pahvia katto,
ja kasseista tehty on muovinen matto.
On pikkuruikkuinen viltti tää,
se laihasti öisin lämmittää.
 
Kun talvi tuiskuu ja pakkanen paukkaa,
niin ihmiset ohitse kolon nyt laukkaa.
He näkevät mihin he uskovat:
on kuusessa tähdet niin kimaltavat.
 
Vaan kauan ei tähtiä jaksa muistaa,
taas matka ihmisen eteenpäin luistaa.
On pakko päästä kuluttamaan,
kas, shoppailu tunteet turruttaa.
 
Ja kuusonen tuutii, jo tulla saa ilta.
Jo äänet vaikenee myös ostarilta.
On kuusen alla niin jäätävää,
kenties ei koditon herääkään.

 

 

 

***

Runotorstain 140. haaste on sitaatti Richard Fordin kirjasta Itsenäisyyspäivä (suom. Sirkka Alanko, Tammi 1996):

"Aika monet asiat, joita pidämme tosina, eivät olekaan totta, ja toisista taas, jotka ovat totta, et välitä hittojakaan. Sinun on tehtävä omat arviosi. Elämä on täynnä tällaisia pieniä, pullotettuja oppitunteja."