20066.jpg
Nainen ei ensin kiinnittänyt huomiota lapsiin. Vasta tullessaan lähemmäksi, hän kuuli heidän naurunsa ja huutonsa. Hän vilkaisi lapsia sivusilmällä ja jokin heidän asennoissaan kiinnitti hänen huomionsa.
Lapset seisoivat tuuhean pensaan vieressä. He potkivat oksia ja lehtiä, nauroivat niin tehdessään, ja pysähtyivät sitten paikoilleen, jähmettyivät ja vaikenivat.

Nainen kuuli itkun. Hän hidasti askeleitaan, pysähtyi ja katsoi taakseen. Lapset tuijottivat häntä. He seisoivat uhmakkaan ja haastavan näköisinä. Heidän kätensä oli puristettu nyrkkiin.
Heitä oli kolme, eikä kukaan heistä itkenyt.

-Mikä se ääni oli?
-Vittuakos se sulle kuuluu. Lähe vetään.

Nainen käveli hitaasti lasten luo. Viuhkan lailla lapset levittäytyivät naisen ympärille, estäen naista näkemästä pensasta. Itku kuului edelleen selvästi.

-Siellä on joku.
-Lähe vetään. Vittu, tää ei kuulu sulle.

Nainen ojensi kätensä ja työnsi lähimmän lapsen sivuun. Hän raotti toisella kädellään pensaan oksia ja näki pensaassa vaatekasan. Nainen kumartui ja kosketti lasta, joka makasi pensaassa. Lapsi alkoi itkeä kovemmin. Nainen silitti lapsen vapisevaa selkää muutaman kerran ja nousi sitten ylös.

-Te olette kiusanneet häntä.
-Vitut se sulle kuuluu. Lähde vetään, ämmä.

Nainen tuijotti lapsia, jotka seisoivat liikkumatta paikoillaan.

-Tämä loppuu tähän. Nyt. Jos minä saan selville, että te kiusaatte häntä, tai ketä tahansa muuta, minä tulen ja hakkaan teidät. Minä tunnen teidät kaikki. Te ette pysty pakenemaan. Tämä loppuu nyt!

Naisen ääni oli tuskin kuiskausta suurempi. Hän katsoi lapsia, jotka seisoivat vielä hetken paikoillaan kunnes alkoivat perääntyä ja lähtivät lopulta juosten pois.