EDIT 19.12. KLO 20.00: Jatkokertomus Aleksi löytyy myös omalta sivultaan.

Illalla tulisi Avara luonto. He katsoivat sitä aina yhdessä, hän ja isä. He istuivat vierekkäin sohvalla ja katsoivat kaikenlaisia eläimiä joka puolelta maailmaa. Eräänä lauantaina oli tullut ohjelma biisoneista. Biisonit asuivat Amerikassa. Aleksi oli katsonut tarkkaan, mutta ohjelmassa ei ollut mitään, mikä olisi kertonut, että äiti oli myös siellä. Amerikassa. Ei tietenkään, eihän äiti ollut siellä missä oli biisoneita. Biisonit asuivat ihan muualla, ja äiti oli Floridassa. Floridassa oli palmuja, ei biisoneita. Kuitenkin Aleksia oli jännittänyt, kun hän oli katsonut ohjelmaa.

Tänäänkin he avaisivat television ja katsoisivat Avaraa luontoa. Ja ehkä heillä silloin olisi karkkia, jota voisi syödä samalla. Aleksi noukki taskustaan ostoslistan. Siinä luki hyvin pienellä "karkkia". Isähän ei ollut kieltänyt.

-Onko sinulle se ostoslista? isä kysyi vetäessään takkia ylleen. –Minulla on kassit.

Aleksi nyökkäsi. Hän taitteli ostoslistan pieneksi ja laittoi sen takaisin taskuun. Taskun vetoketju oli paras vetää kiinni, ettei lappu häviäisi.

-Ajattelin, jos…isä aloitti, mutta ei jatkanut lausettaan.

Aleksi katsoi isää.

-Jos vaikka ostettaisiin makkaraa ja paistettaisiin pannulla, isä sanoi katsoen hattuhyllyä. –Se olisi vähän niin kuin grillimakkaraa.

Aleksi pidätti hengitystään. Isän ääni tuntui kuuluvan jostain kaukaa. Aleksin korvissa kohisi, eivätkä saappaat tahtoneet mennä kunnolla jalkoihin.

-Mitäs sanot? isä kysyi.
-Joo, Aleksi vastasi. –Se olisi hyvää.
-No hyvä. Ja sitten…

Aleksi sai saappaat jalkaan ja katsoi isää. Isä oli siirtänyt katseensa hattuhyllystä alaspäin ja hetkeksi heidän silmänsä kohtasivat.

-Varmaan sitten jotain karkkiakin, isä sanoi ja avasi ulko-oven.
-Isi…

Isä kääntyi ja katsoi Aleksia.

-Minä voisin vaikka rakentaa legoilla sitten kun tullaan kotiin, Aleksi sanoi nopeasti. –Sillä aikaa kun sinä paistat makkaraa.

Isä nyökkäsi.

-Ja sitten syödään karkkia ja katsotaan avaraa luontoa, Aleksi jatkoi yhä nopeasti, vaikka ei ollut mitään kiirettä.

Isä ei peruisi lupauksiaan. Kuitenkin oli pakko puhua nopeasti ja oli ihan hengästynyt olo, ihan kuin olisi kiivennyt mäen huipulle lipsuvilla suksilla. Kiivennyt ja kaatunut ja lipsunut ja väsynyt, mutta kuitenkin päässyt perille.

                                             *** loppu ***