Rantapallon raidat ovat vihreää, valkoista, punaista. Hiekka on kuumaa, heitän pallon veteen. Ranta on matala. Pallo lentää kauemmaksi, kauemmaksi. Isä ja äiti ovat pieniä, ruskeita pisteitä rannalla, punaisen huovan päällä.
Olen yhdeksän. Seison meressä käsilläni, koetan olla nielemättä suolaista vettä. Kuljen syvemmälle, teen kuperkeikan aaltojen alla. Vesi on kirkasta kuin lasi. Meren pohja on aalloilla rypytetty.
 
Illalla lähdemme kävelemään. Kaupunki on hiljainen, vain pihoilta kuuluu elämää. Pensaiden takaa nousee paistuvan lihan tuoksu, joku nauraa. Tien varsia reunustavat puut ovat raskaita kukinnoista. Violetin värisiä terälehtiä on pudonnut tielle. Isä ja äiti kulkevat käsi kädessä, minä juoksen edellä. Kivileijonani odottaa minua. Kiipeän sen päälle. Isä ottaa minusta kuvan. Silitän kivileijonan harjaa. Se on edelleen sykkivän kuuma auringosta. Kuiskaan leijonalle, että kirjoitan siitä vielä joskus tarinan.
 
Haluan kiivetä kallioilla. Isä ja äiti istuvat rannalla. Jätän kenkäni heidän luokseen. Juoksen kiviä pitkin. Sileät kalliot ovat samettia jalkojeni alla. Kumarrun, painan posken auringon vaaleanpunaiseksi värjäämään kiveen. Kallio kertoo minulle aalloista, jotka vuosien, vuosikymmenien, vuosisatojen aikana ovat tuoneet viestejä meren toiselta puolelta. Painan sanat mieleeni, en unohda niitä koskaan.
 
Täysihoitolassa on iltapalaksi pannukakkua, kermavaahtoa, jäätelöä ja mansikoita. Kukaan ei kiellä ottamasta lisää. Olen onnellinen. Rakastan kesää, rakastan Hankoa. Rakastan hiekkaa, joka on aina kuumaa. Merta, jonka aallot kutittavat jalkoja. Sileitä kallioita, joiden koloon voi istahtaa. Kivileijonaa, joka on aina odottamassa minua.
 
Hangossa olen aina yhdeksänvuotias. On juhannus. Aurinko paistaa.
 
 

 

Muiden juhannusmuisteloita täällä.