1219783.jpg

-Oletko sinä aivan varma? ne kysyivät minulta viidennen kerran.

Olen, olen, olen, olen.

-Olen valmis. Valmiimpi kuin koskaan.
-Sinähän tiedät, että viimeisen tason toimenpide on peruuttamaton.

-On tullut selväksi, sanoin peittäen haukotukseni.

Niiden puhe oli yksitoikkoista, saman toistoa, mutta minun oli mukauduttava. Tässä vaiheessa en todellakaan halunnut tulla heitetyksi pois kisasta. Olin taistellut jo pitkälle, monta kierrosta, enkä aikonut pilata voittoa hermostumisella.

-Olet siis täysin ymmärtänyt, että…
-…jos menen loppuun asti, menetän kaikki muistoni. Kyllä, te olette kertoneet sen jo niin monta kertaa. Ei ole jäänyt epäselväksi.

Studion valot alkoivat välkkyä, spotti lakaisi yleisöä ja näin etupenkillä perheeni. He istuivat epämukavan näköisinä valokiilan heittäessä heidän kasvoilleen kalvakkaita varjoja. Olisin voinut unohtaa heidät pelkästään selkäni kääntämällä, mutta varma oli aina varmaa.

-Haluatko sanoa vielä sanan perheellesi? vanhin juontajista, pitkäpartainen kääpiö safari-asussaan kysyi kumartuen puoleeni ja leyhäyttäen kissanmintun tuoksuisen henkäyksen kasvoilleni. –Sinä voit vielä kertoa heille, mitä he merkitsevät sinulle ja kuinka paljon olet heitä rakastanut ja muistuttaa heitä, kuinka paljon he voivat hankkia miljoonalla eurolla, joka maksetaan heidän tililleen tämän kierroksen päätyttyä.

Lapset nousivat puoliksi seisomaan, puolisoni tarrasi tuolin käsinojiin. Hymyilin heille hitaasti, sillä tiesin, että he pelkäsivät minun muuttavan mieleni.

-En.
-Mitä et? nuorempi juontaja sanoi valojen iskeytyessä tuoliin, jossa istuin.

-En halua sanoa mitään perheelleni.
-Et jää kaipaamaan heitä? Yhteisiä hetkiä? Yhteisiä muistoja? Yhteistä elämäänne? Yhteistä tulevaisuuttanne? Olet valmis luopumaan kaikesta tuosta miljoonan takia? Miljoonan, jonka perheesi tulee saamaan, jos annat meidän suorittaa sinulle lobotomian tässä suorassa lähetyksessä!

Musiikki alkoi vyöryä orkesterinurkasta, rumpu pärisi ja päähäni asetettiin kuulokkeet. -Lobotomia on ratkaisukeskeistä perheterapiaa, parisuhdeterapiaa, mutisin tuntiessani sähkön syöksähtävän otsalohkooni. –Muistot, kokemukset, antaa mennä…pyyhkikää pois…saa tulla pyyhkimään…



****

Pitkästä aikaa loppulausetarina, muutama lause on vielä käyttämättä. Tämä loppulause oli Prosperon