1072524.jpgHän rakastaa draamaa. Hän haluaa olla Draama itse ja siksi kaikki, mitä hän sanoo, tekee ja mitä hänelle tapahtuu, on elämää suurempaa ja hän puhuu Elämästä ja Tunteista Isoilla Alkukirjaimilla.

Liioittelu on hänelle yhtä luontaista kuin hengittäminen, eikä hän pidä tarinoiden paisuttamista paheena, sillä Ne Tarinathan ovat oikeasti Suuria, eikä kenellekään muulle voi tapahtua mitään sellaista! Kenenkään muun auto ei hajoa juuri kaikkein ruuhkaisimmassa risteyksessä. Kukaan muu ei saa yhtä pöyristyttävän huonoa palvelua ravintolassa. Kenenkään muun naapurissa ei asu niin äänekkäitä/outoja/ ärsyttäviä/liikalapsisia/juopottelevia ihmisiä! Kenenkään muun ikkunan alla ei pesi yhtä äänekkäitä lintuja, eikä kenenkään muun lenkkipolulla ole yhtä paljon koiran paskaa. Kukaan muu ei edes tiedä mitä masennus on! Muut saattavat kärsiä apeudesta, alakulosta, mutta he eivät todellakaan ymmärrä, miltä tuntuu olla täysin masentunut. Kuten he eivät myöskään tiedä, minkälaista on Täydellinen Hullaantuminen!

Muut ihmiset ovat draamaihmisen mielestään tylsiä taviksia, joiden ympyrät ovat pienet, tunkkaiset ja typerät, eikä hän voi olla ihmettelemättä, eivätkö nämä ihmiset kuole silkasta ikävystymisestä (Onneksi heillä on hänet. Ja vaikka hän ei heitä arvosta, hän tarvitsee heitä. Hän ei ole mitään ilman yleisöä. Ja he! Myös he tarvitsevat häntä, sillä keneltä muulta he kuulisivat, minkälaista heidänkin elämänsä pitäisi olla?). Vaan pitkästyttävää tämän yleisön oma elämä on! Draamaihminen näivettyisi alta aikayksikön, jos hänen pitäisi tyytyä harmaaseen elämään, jossa tasaiset tunteet ja arki ovat synonyymit toisilleen. Missä on näiden ihmisten elämän rikkaus?

Ai niin, eihän heillä voi olla tylsine tapahtumineen rikasta elämää! Rikas Elämä vaatii Suuria Tunteita, Järisyttäviä Tapahtumia, Kaikkein Kovimpia Kolhuja, Pahimpia Pettymyksiä ja Petetyksi Tulemisia ja Raivoisaa Rakastumista. Noin niin kuin aluksi.