edit: 22.8. klo 16.55: vauvavauvavauva löytyy omalta sivultaan

NELJÄ

Yhden aikaan Hanna avasi makuuhuoneen oven. Hänen oli pakko herättää Jore, muuten he eivät ehtisi kauppoihin. Stockmann oli auki kuuteen, mutta vaunuliikkeet menivät aikaisin kiinni, koska oli lauantai. Jore olisi kärttyinen, mutta ei se jaksaisi kauan murjottaa.

Jore oli heittänyt peitot lattialle. Se makasi selällään ja kuorsasi. Se oli ihan veljensä näköinen siinä asennossa, juuri tuollainen Jussikin oli aina krapulassa: vähän punakka, vähän pöhöttynyt. Hanna puri huultaan, Jussia ei ainakaan pyydettäisi kummiksi. Se ryyppäsi liikaa, eikä se takulla muistaisi vauvan syntymäpäiviä. Kummin piti olla joku luotettava ihminen, sellainen joka välitti oikeasti. Välitti ja muisti ja joka halusi myös hoitaa vauvaa silloin tällöin. Jussista ei olisi sellaiseen. Ehkä Sari tulisi kummiksi?

-Jore-kulta…

Hanna silitti miehen poskea varovasti. Kuorsaus katkesi hetkeksi, Jore säpsähti, mutta ei avannut silmiään. Hanna silitti lujemmin.

-Jore, herää. lähdetään kaupungille.

Miehen silmät avautuivat hitaasti. Katse oli samea ja harhaileva, mutta vihdoin silmät kiinnittyivät Hannaan.

-Mitä helvettiä sä tökit, anna mun nukkua, saatana, mikä olo.

Jore kääntyi vatsalleen ähkäisten ja hautasi päänsä tyynyn alle. Selkä oli hikinen. Hanna taputti varovasti nihkeää ihoa.

-Lähdetään kulta kaupungille, Hanna sanoi maanitellen. –Kello on jo yksi. Älä nuku enää.

Hannaa hymyilytti. Tällä tavalla hän joutuisi herättämään lapsenkin. Maanittelisi ja houkuttelisi sitä heräämään ja lähtemään tarhaan. Ja kouluun. Herää jo, kulta.

-Jore, Jore, Jore…
-Älä huuda, Joren pää sukelsi tyynyn alta. –Vittu mä kuulen vähemmästäkin. Mikä helvetti sulla on?

Mies näytti vihaiselta, mutta se ei haitannut Hannaa. Mies ei voinut olla vihainen, se ei vaan muistanut, mitä oli tapahtunut, että siitä tulisi isä.

-Lähdetään kaupungille, kulta, katsomaan vauvalle vaunuja, Hanna sanoi hitaasti ja juhlallisesti.

Jore ei sanonut mitään, sulki vain silmänsä ja ähkäisi jälleen. Hanna jatkoi miehen käden silittämistä ja puhui hiljaa:

-Mennään kaupungille. Kierrellään katsomassa vaunuja ja sänkyjä.

Mies makasi kuin kuollut ja alkoi jälleen kuorsata. Hanna tönäisi velttoa kättä lujasti ja miehen silmät rävähtivät auki.

-Ei helvetti sentään, Jore huusi. –Anna, saatana mun nukkua.
-Lähdetään kupungille.

Hanna tunsi kyynelien nousevan silmiin. Jore osasi välillä olla hankala ja itsepäinen, eikä se ollut krapulassa kovin mukava aina. Parempi olikin antaa sen nukkua pöhnänsä pois, mutta tänään siihen ei ollut aikaa. Eikö se tajunnut, miten tärkeää tämä oli?

-Kulta-pieni, nouse nyt, Hanna sanoi itkuisella äänellä. –Lähdetään.

Jore nousi istumaan. Se ei näyttänyt mitenkään hilpeältä.

-Siis kartsalle? Minkä helvetin takia? Se kersa ei synny kai ihan just, vai mitä? Onhan tässä saatana aikaa vielä monta kuukautta. Mitä helvettiä sä meuhkaat?

Hanna ei voinut kyynelille mitään. Ne alkoivat pudota hiljalleen silmänurkista, eikä hän välittänyt pyyhkiä niitä pois. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin itkenyt, ei vaikka Jore oli ärjynyt ja karjunut ennenkin krapulassa. Nyt häntä kuitenkin itketti.

Tällaista oli siis olla raskaana. Nainen tuli herkäksi, Hanna tajusi, ja samassa kyyneleet eivät tuntuneet niin pahoilta. Koko paha olo ei ollut enää niin paha. Tämä oli merkki raskaudesta. Tällaiselta kuuluikin tuntua, tämä kuului raskauteen niin kuin mieliteot ja vatsa, joka paisui ja paisui.

-Hei kulta, mitä sinä nyt, Hanna kuuli Joren sanovan. –Mitä sä itket?

Miehen ääni kuulosti niin hätääntyneeltä, että Hanna itki entistä enemmän. Jore otti hänet viereensä, eikä kyynelistä tullut loppua. Oli ihanaa itkeä, oli ihanaa olla raskaana.

-Älä itke, Jore sanoi. –Mulla on vaan niin hirvee olo, kai sä tajuut. Mennään sinne kaupunkiin joku toinen päivä, eiks niin. Tänään mä en jaksa.

Hanna itki Joren kainalossa. Mies haisi kamalalta, mutta oli niin ihana ja pehmeä ja lämmin. Vauvan isä, vauvan, vauvan, vauvan isi.

-Eiks niin, ollaan vaan kotona, Jore mumisi. –Mä en jaksa istua dösässä, eikä musta oo ajamaan.

Jore kuulostikin väsyneeltä. Eihän se ollut nukkunut pitkään, se oli tullut pihalta vasta neljän aikaan viimeistenkin lähdettyä nukkumaan. Hanna oli lähtenyt aikaisemmin, pelkkä cokis pissitti koko ajan ja pihalla oli tullut kylmä.

-Et sä hakis mulle yhtä kaljaa, Jore pyysi. –Pakko saada, et pääsee käyntiin.
-Ei siellä oo enää. Et sä muista, että sä hait viimeisetkin pihalle viime yönä.
-Voi, helvetti.

Jore oli hiljaa niin kauan, että Hanna luuli miehen nukahtaneen uudestaan. Häntäkin alkoi väsyttää, oikeastaan oli päiväunien aika. Hän alkoi vetää peittoa heidän ylleen, olisi toisaalta ihan mukavaa maata tässä rauhassa. Kohta siihen ei olisi mahdollisuutta, kun pitäisi nukuttaa ja ulkoiluttaa vauvaa.

-Kulta, hei, Jore sanoi suloisella, pehmeällä äänellä. –Et sä viitsis käydä ostarilla ostamassa mulle sixpäkkiä? Mä ihan totta tartten sen kaljan.

Hanna katsoi Jorea. Sen silmät olivat anovat ja kirkkaat. Jos se ei saisi kaljaansa, se lähtisi paikalliseen ennen iltaa, se oli tehnyt sen aikaisemminkin.

-Jos mä tuon pari kaljaa, Hanna huokaisi. –Et viitsis juoda tänään enää niin paljon. Voitaisiin jutella vauvasta. Mä voisin vaikka vuokrata jonkun videon ja oltaisiin kotona ja juteltaisiin.

Jore sulki silmänsä, eikä vastannut mitään. Hanna nousi vuoteesta. Häntä itketti taas, mutta sehän kuului asiaan. Hänhän oli raskaana.

Ostarilta voisi ostaa samalla jäätelöä.


.....loppu.....