
Juha ei katsonut todistusta, vaan taittoi sen keskeltä kahtia, toinen
taitos, kolmas. Sen pienemmäksi paperia ei saanut. Hän istui pulpetissa
ja odotti, että opettaja antaisi luvan lähteä kotiin. Ympäriltä kuului
luokkakavereiden ja heidän vanhempiensa ääniä. Luokassa oli outo
tuoksu, tuoksu, joka ei kuulunut kouluun. Monet olivat tuoneet
opettajalle kukkia ja melkein kaikki tytöt olivat saaneet vanhemmiltaan
pitkävartiset ruusut.
Vihdoin
opettaja toivotti hyvää kesää ja luokka nousi hälisten pulpeteistaan.
Juha otti takin taskusta lippiksen ja veti sen päähänsä. Hän kokeili
kädellään verkkareiden taskua, kaksi euroa oli vielä tallessa. Mummo
oli antanut rahan hänelle ja sanonut, että hän voisi kevätjuhlan
jälkeen mennä ostarille. Osta vaikka jäätelöä, mummo oli sanonut. Tai
jotain muuta hyvää.
Aurinko
paistoi ja ostarilla olevan ravintolan terassilla oli jo paljon
ihmisiä. Juha vilkaisi täysinäisiä pöytiä aurinkovarjojen alla, katse
löysi etsimänsä.
- Juha!
Hetken
Juha ajatteli vain kävellä ohi, olla kuulematta, mutta koskaan ei
voinut tietää, millä tuulella isä oli. Se saattoi vaikka juosta perässä
ja repiä kädestä, jos sillä oli omasta mielestään jotain tärkeää asiaa.
Tai se saattoi istua paikallaan ja jatkaa puhumista muiden äijien
kanssa.
- Todistus sitten tuli, isä sanoi. – Kai sä pääsit luokalta? Näytäs.
Juha
kaivoi taitetun todistuksen taskustaan ja ojensi sen isälle. Isän käsi
ei tärissyt pahasti, se oli tullut terassille vasta vähän aikaa sitten.
Isä avasi todistuksen, katsoi sitä, eikä sanonut mitään. Pöydässä oli
yksi vapaa tuoli, mutta Juha ei halunnut istuutua. Isän kaverit
jatkoivat puhumistaan, eivätkä olleet kiinnostuneita Juhasta tai
todistuksesta.
Isän
hiljaisuus alkoi pelottaa Juhaa. Hän vilkaisi varovasti isän kasvoja,
valmiina juoksemaan, jos näkisi isän silmien kaventuvan ja suun
aukenevan huutoon. Isä ei kuitenkaan huutanut. Hän oli sulkenut
silmänsä ja näytti melkein nukkuvan.
- Tää on…tää on helvetin hyvä.
Isä
avasi silmänsä ja katsoi Juhaa, pakotti pojan vastaamaan katseeseensa.
Isän silmät olivat hassun näköiset, vetiset ja punaiset.
-
Haluutsä pizzaa? isä kysyi taittaen todistuksen jälleen pieneksi ja
tiukaksi paketiksi. – Niin ku todistuksen kunniaksi, meinaan…
Juha pudisti päätään. Hän ei pystynyt sanomaan mitään, kurkku oli liian kuiva ja karhea.
-
Et haluu? Niin no, kellohan ei oo vielä paljon mitään, ei kai sul oo
vielä nälkä, eikä keittiökään taida olla vielä auki. Mutta sitten
myöhemmin, tuu vaikka uudestaan.
Isä
puhui hitaasti ja vähitellen hänen silmänsä siirtyivät pois Juhasta,
kiinnittyivät kaljalasiin ja hän vaikeni nostaessaan lasin huulilleen.
Juha katsoi, miten isä tyhjensi lasin yhdellä siemauksella, miten isän
käsi pyyhki suupieltä. Isä kumartui äijien puoleen ja Juha lähti
terassilta. Käsi löysi taskusta kaksieurosen ja jäätelön maku tuntui jo
huulilla.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.