Raavin kynsiäni kiviseen aitaan.
Hengittäminen on vaikeaa. Mielessä väärät ajatukset.
Mies, ei vaan lähes poika, istuu viereeni.
Onko sinulla myydä tupakka?
Tarjoan tupakan. Annan tulen.
Suupielten aistillinen kaari,
Jim Morrisonin hymy. Täyteläiset, runsaat huulet.
Ruskeiden kiharoiden alla silmät vartioivat minua.
Tuli, tulen, tulet. Annan tulen, tule.
 
 
Kaunis ilma. Katson taivaalle, aurinko häikäisee.
Niin on. Poika imee tupakkaa, kiihkeä, hätäinen rytmi.
Tunnistan sinut. Tunnen sinut. Vuosien takaa.
Onko sinulla kesäsuunnitelmia?
Pudistan päätäni. Entä sinulla?
Ei.
Pojan kädet vapisevat, sormissa kultaa nikotiinista. Silmissä melankolia.
Käytkö sinä baareissa?
En. Se aika on ohi. Se vain katosi pois. Se jäi jonnekin matkan varrelle.
Poika nousee, koskettaa olkapäästä.
 
Kosketuksen suru viipyy ihollani. Nostan kauppakassit maasta.
Jätän ajatukset veripisaroiden koristamalle kiviselle aidalle.
Nousen linja-autoon. Jatkan matkaa.

 

 

 

***

Runotorstain 171. haaste matkan varrella