Kipu vatsassa oli pieni, tuskin nipistystä suurempi. Nainen vaihtoi asentoa, irrotti turvavyön. Mies katsoi häntä kysyvästi.
 
-Puristaa.
 
Mies laski kätensä naisen vatsalle, hymyili.
 
Kone oli saavuttanut lentokorkeutensa. Naista nukutti. Hän tarttui miehen käteen, puristi sitä. Miten minä rakastankaan sinua.
 
-Haluatko juoda jotain?
 
Nainen pudisti päätään. Hän ei yleensä tuntenut lentopahoinvointia, nyt suussa maistui happamalle. Miehen käsi oli lämmin.
 
-Minä taidan ottaa oluen. Ei kai sinua haittaa?
 
Nainen hymyili. Mies sai oluen lentoemännältä. Koneen käytävällä oli jonoa. Menen myöhemmin, nainen ajatteli, vielä en jaksa. Lentokoneen vessan ahtaus ei houkutellut.
 
– Tämä on varmaan viimeinen matka, jonka teemme kahdestaan, nainen kuuli miehen sanovan. – Ehkä viimeinen matka pitkään aikaan.
 
Mies ei kuulostanut surulliselta. Nainen avasi silmänsä, katsoi miehen kättä vatsallaan. Hän rakastaa sitä jo niin paljon, vaikka se on vasta niin pieni. Se. Ei. Hän on parempi. Hän minun vatsassani.
 
Pakottava tunne vatsassa yltyi. Nainen nousi, meni vessajonon päähän. Seisominen tuntui hyvältä jaloissa. Nainen kääntyi katsomaan miestä, näki tämän tumman päälaen. Minä rakastan häntä niin.
 
***
 
Paperipyyhkeet olivat karkeita. Ne hiersivät ihoa. Nainen istuutui varovasti miehen viereen.
 
-Vielä kaksi tuntia, mies sanoi.
 
Nainen nyökkäsi, otti miehen sormet omiinsa.
 
-Onko kaikki hyvin?.
-Minä rakastan sinua.
 
Niin minäkin sinua, miehen silmät vastasivat, kun hän silitti naisen vatsaa.