430823.jpg

Kaisa oli melkein varma, ettei ollut aikonut tappaa miestä. Melkein, mutta saattoiko ihminen nyt olla ihan varmaan koskaan mistään?


Siinä mies nyt kuitenkin makasi, kuollut se oli. Oli hiljaa. Kerrankin. Ei huutanut. Ei huutaisi enää koskaan.


Ei löisi milloinkaan enää.

Leipäveitsi oli uponnut kahvaa myöten miehen rintaan. Kaisa katsoi veistä ja mietti pitäisikö se kiskaista pois. Veitsi oli hyvä, joululahjaksi lapsilta saatu, aito Hackman, ei mikään turha läpyskä, vaan kovaa ja vahvaa terästä.


Sillä oli hyvä pilkkoa vihanneksia. Paloitella perunoita keittoa varten. Leikata jälkiuunileivästä ohut siivu.


Hyvä veitsi.


Kaikkeen.

Kaisa huokaisi ja istuutui keittiön pöydän ääreen. Hän siveli varovasti silmäkulmaansa. Iho oli arka miehen lyönnin jäljiltä. Mustelma nousisi. Kaisa koetti kielellään kulmahammasta, hammas liikkui ja putoaisi, jos hän söisi jotain.


Eipä kuitenkaan ollut nälkä.

Kaisa katsoi miestä. Verta näkyi vähän, tuskin lainkaan. Ilman rinnassa törröttävää veistä olisi voinut kuvitella miehen vain nukkuvan. Olihan se ennenkin sammunut keittiön lattialle, milloin minnekin.


Kaisa potkaisi kevyesti miehen jalkaa. Kuollut se oli. Ei liikkunut, ei hengittänyt. Ei kuorsannut.


Ei lyönyt.

Vaan jotakin sille oli tehtävä. Pakastimeen se ei mahtunut, arkkupakastin oli jo vuosia sitten vaihdettu kaappipakastimeen ja vaikka hyllyt ja laatikot ottaisi pois, niin liian pieni se oli.


Mistä pakastin tuli mieleen, sitä Kaisa ei tiennyt. Hassu ajatus kaiken kaikkiaan. Minne marjat ja muuta pakasteet olisi sitten laittanut, jos miehen olisi lykännyt pakkaseen? Kaisa pudisti päätään omille ajatuksilleen. Ei, pakastin oli huono ratkaisu. Jotain muuta oli keksittävä.

Kaisa nousi, meni ikkunan luo ja katsoi pihalle. Harava nojasi koivun runkoon, lehtikasat odottivat pois kärräämistä talon takana olevaan kompostiin. Naapuritontilta nousi savua, ne ryökäleet myrkyttivät koko tienoon polttamalla lehdet. Aina sai olla pelkäämässä tulen karkaamista ja yskiä savua keuhkoista.

Päätös oli helppo. Kaisa kiskaisi veitsen miehen rinnasta ja ihmetteli, miten vaikeasti se lähti irti. Se oli uponnut mieheen paljon helpommin. Ihan kuin itsestään.


Kaisa pyyhki veitsen talouspaperilla ja laittoi tiskikoneeseen. Hän ei katsonut enää miestä, vaan lähti pihalle virittämään tulia.

Syyskuun illat alkoivat olla viileitä.
******

Ampiaisakka antoi alkulauseen.