3

Aamukahvin jälkeen Marja alkoi pakata. Hän oli ollut Tukholman risteilyllä Paavon kanssa joskus aikoja sitten ja hän yritti muistella, mitä vaatteita he olivat silloin ottaneet mukaan. Eeva oli puhunut tanssimisesta, joten vaihtokengät olivat varmaan tarpeen. Ja tietysti juhlavampi leninki illaksi. Eeva oli sanonut, etteivät he menisi maihin risteilyn aikana. Laiva seisoisi Tallinnan edessä yön yli ja palaisi sitten takaisin Helsinkiin. Mitään sen kummempia ulkovaatteita ei tarvittu.

Marja katsoi puhelinta. Ehkä hänen olisi parempi soittaa Eevalle ja kysyä, mitä vaatteita tämä ottaisi mukaan. Olisi kiusallista, jos hän päätyisi johonkin liian juhlavaan ja Eevalla olisi jotain aivan muuta. Toisaalta, Marja ajatteli, avatessaan vaatekomeron oven, hänellä ei ollut mitään niin kovin juhlavaa. Yleensä hän tyytyi pitkiin housuihin ja paitapuseroon, sillä Paavon kanssa ei todellakaan ollut aihetta juhlimiseen. Paavo sotki syödessään itse, ja kun Marja syötti miestä, tämä saattoi yhtäkkiä huitaista lusikkaa. Sen takia oli hyvä pitää esiliinaa aina yllä.

Marja valitsi matka-asuksi vaaleat housut ja valkoisen paitapuseron. Bleiseri oli tumman ruskea, se voisi olla tarpeen, jos laivalla oli vetoa. Päällystakki oli vielä tarpeen, mutta ohuempi popliini saisi riittää. Illaksi tummansininen puolihame ja valkoinen paitapusero. Alusvaatteet ja yöpaita. Meikit ja pesuaineet.
Kello oli vasta yhdeksän, ja Marja istahti sohvaan saatuaan laukkunsa pakatuksi. Laiva lähtisi iltapäivällä, ja hänellä oli vielä runsaasti aikaa ennen sitä. Hän olisi voinut vielä vaikka nukkua, mutta hän tiesi, ettei kuitenkaan saisi unta. Hän oli nukkunut yönsä liian hyvin, ilman keskeytyksiä, ja yllättäen hän tunsi itsensä levänneeksi, vaikka Paavo oli ollut poissa vasta vajaan vuorokauden.

Hän katsoi uudelleen puhelinta. Hän tiesi, että se olisi turhaa, mutta kuitenkin hän halusi soittaa hoitokotiin. Eihän hän voinut lähteä risteilylle, jos hän ei tiennyt, miten Paavon yö oli mennyt. Ehkä mies ei ollut nukkunut, vaan kävellyt levottomasti ympäri taloa? Ehkä mies oli jopa itkenyt koti-ikävää tai jotain muuta, mitä tämä kaipasi. Paavosta ei koskaan tiennyt. Tämä Paavo oli aivan erilainen kuin se mies, jonka kanssa Marja oli ollut naimisissa neljäkymmentä vuotta.

Marja nosti kuulokkeen ja soitti hoitokotiin. Hän ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt olla loukkaantunut vai huojentunut, kun hänelle kerrottiin, että Paavo nukkui edelleen. Oli itse asiassa nukkunut levollisesti koko yön.
Paavo ei koskaan nukkunut kotona niin hyvin. Mies havahtui monta kertaa yössä, päästi vieraita ääniä suustaan, itki, vaikeroi tai nauroi ja koko ajan Paavo kääntelehti ja Marja heräsi joka liikkeeseen. Hänen yönsä olivat yhtä katkonaisia kuin Paavonkin. Täynnä jännitystä ja pelkoa. Epämukavuutta ja vaikeutta saada uudestaan unenpäästä kiinni.

Marja kiitti saamastaan tiedosta ja sulki puhelimen. Ei kai niillä ollut mitään syytä valehdella hänelle. Hänen oli pakko uskoa ja luottaa hoitajaan, joka oli vastannut puhelimeen. Hän yritti rentoutua ja päästä samanlaiseen mielentilaan kuin edellisiltana, jolloin hän oli istuutunut Eevan vaatimuksesta pihakeinuun. Eilisilta oli ollut hauska, vaikka hän ei ollut puhunut paljon, eikä edes yhtynyt lauluun. Kuitenkin hän oli tajunnut viihtyvänsä. Ehkä se, että sai vain olla, eikä tarvinnut ajatella mitään, ei vahtia kenenkään perään, ehkä se oli tehnyt hänet niin rauhalliseksi.

Ensin hän oli ollut vastahakoinen liittymään juhlivien naapureiden joukkoon, sillä hän ei tuntenut taloista muita kuin Eevan. Hänellä ei ollut koskaan aikaa tutustua keneenkään, sillä hänellä oli aina kiire kotiin Paavon luokse. Kauppareissut eivät saaneet venyä liian pitkiksi, sillä niiden aikana Paavo ehti tuskastua yksinäisyyteen. Mies muuttui pelokkaaksi, jos joutui olemaan yksin liian pitkän aikaa. Marja oli usein löytänyt miehen itkemästä, kun hän oli tullut kotiin, eikä ollut helppoa saada miestä rauhoittumaan. Oli parempi tehdä päivässä kaksi nopeaa ja pientä kauppareissua, poissa saattoi olla korkeintaan puoli tuntia ja siinäkin oli viisitoista minuuttia liikaa. Mies ei kestänyt sellaista eroa.  

Missä Marja on? Missä Marja on? mies hoki, eikä hän tyytynyt Marjan antamiin vastauksiin. Hän ei uskonut Marjaa, ja vain aika sai hänet unohtamaan hätänsä. Joskus meni liian pitkä aika ennen kuin mies rauhoittui, ja kun hän vihdoin nukahti, oli Marjan vuoro itkeä.

Naapurit olivat jääneet vieraiksi, vaikka he olivat asuneet tässä talossa jo kaksi vuotta. Joskus Marja ajatteli, oliko hän tehnyt oikein, kun hän oli päättänyt myydä heidän vanhan kotinsa. He olivat asuneet omakotitalossa Minnan syntymästä lähtien, melkein kolmekymmentä vuotta, ja se oli heidän ainoa oikea kotinsa. Paavosta ei kuitenkaan ollut enää talon hoitajaksi, eikä Marja kuvitellut itsestään liikoja. Paavo oli aina pitänyt talon kunnossa, Marja ei osannut tehdä rakennukselle mitään. Oli ollut parempi laittaa talo myyntiin. Se oli koskenut Marjaan, mutta muuta ei ollut tehtävissä. Talo oli liian suuri heille kahdelle, vaikka toisaalta tilakin oli hyväksi, sillä Minna toi usein lapsensa heille hoitoon. Talo oli kuitenkin liian vanha ja tarvitsi jatkuvaa korjaamista.

Marja oli myynyt talon ja he olivat muuttaneet tänne. Marjasta oli tuntunut viisaalta asua ensin vuokralla jossakin, sillä hän ei tiennyt, mistä päin olisi ostanut uuden asunnon. Sitä paitsi, tällaisessa vuokralla asumisessa oli hyvät puolensa, Marja oli pian huomannut. Huoltomiehet hoitivat kiinteistöä. Vain soitti isännöitsijätoimistoon riitti ja paikat tuli korjattua. Kaksi vuotta oli kulunut, eikä Marja edes enää ajatellut asunnon ostamista. Tämä nykyinen sopi heille hyvin.


*****jatkuu*****