Siis, mä en kestä. Mä tulen hulluksi. Mä oon huono äiti. Miks mulle käy aina näin? Miks mä en koskaan huomaa ilmoituksia? Tasan tarkkaan ihan kaikki muut äidit on huomanneet tarhan ovessa sen lapun. Mä en. En, en, en.

Halloween. Mikä ihmeen Halloween? Mehän ollaan Suomessa, ei täällä ole Halloweenia. Mutku on. Halloween ja Halloween-juhlat. Ja kaikki saa pukeutua. Mitä mä keksin? Mä en kestä, ku Nelli itkee. Mä en kestä, ku mä en keksi mitään. No, laita sille vaikka mustat college-housut ja musta jumpperi ja tee mustista sukkahousuista häntä, Nellihän voi olla vaikka velhojen kissa, tarhan tädit sanoi ihan niin kuin asia olisi maailman yksinkertaisin. Niin kuin se varmaan niille onkin. Ja kaikille muille, joilla nyt ylipäänsä on jotain mustaa vaatetta kotona. Mutku meil ei oo. Ei oo ku pinkkiä, sillä se on Nellin lempiväri. Voisikohan se olla pinkki kissa? Onks noidilla pinkkejä kissoja? En mä tiedä! Mä tuun hulluksi. Mä en osaa. Kaikki muut varmaan on vuokranneet jonkun puvun jo kaksi viikkoa sitten. Kaksi viikkoa se lappu on ollut siinä ovessa, ne tarhan tädit sanoi, kyllähän sinä varmaan sen olet nähnyt.

En ole.

No, ei se mitään, ne tarhan tädit sanoi, ei se naamiaispuku ole niin tärkeä, mehän syödään poppareita ja keittäjä tekee mehua, onhan Nellillä ihan hauskaa ilmankin pukua, Nellihän on niin reipas. Ja eihän sitä nyt ihmeitä tarvi tehdä sen puvun eteen, laitat vaan vähän meikkiä Nellin kasvoihin, kissanviikset vaikka ja nöpönenä. Siinä se.

Mulla ei ole edes meikkejä.

Mä olen huono äiti. Huono, huono, maailman huonoin.

Joillekin kaikki on niin helppoa. Ne ompelee puvun tuosta vaan ja samaan aikaan ne leipoo pullaa ja pesee pyykkiä ja kuulustelee läksyt vanhemmilta lapsilta ja ne muistaa kaiken ja ne osaa kaiken.
Kaikki muut osaa kaiken ja keksii kaikkea. Paitsi Nellin äiti, joka on maailman huonoin.

Nelli-kulta, älä itke, keksitään jotain. Jos vaikka ei mentäiskään tarhaan huomenna?