302564.jpg

Isä otti keittiön laatikosta kaksi muovikassia. Aleksi katsoi tarkasti, kun isä taitteli kassit, niin moneen kertaan, että ne olivat niin pieniä, että ne mahtuivat isän takin taskuun. Aleksi ei saanut niitä niin pieniksi. Hän oli yrittänyt monta kertaa, mutta muovikassit olivat liukkaita ja hankalia, ei niistä saanut pieniä millään.

Olisikohan Eeva vielä pihalla. Se olisi mukavaa. Eeva oli kiva. Se oli eilenkin kysynyt, kun isä ja hän olivat tulleet kotiin päiväkodista, tulisivatko he illalla joulujuhliin. Pihalla olisi pikkujoulujuhlat, Eeva oli kertonut, ja kaikki olivat tervetulleita. Grilliin laitettaisiin tulet ja kaikki voisivat grillata makkaraa.

Grillimakkara oli hyvää Aleksin mielestä. Isä oli kerran ostanut hänelle grillimakkaran. Se oli tapahtunut viime talvena, kun he olivat lähteneet hiihtämään. He olivat hiihtäneet kauan aikaa. Isä hiihti edessä, Aleksi tuli perässä. Sukset lipsuivat, mutta Aleksi ei ollut uskaltanut pyytää isää hiihtämään hitaammin. Isä oli sauvonut ylämäetkin kovaa vauhtia ja oli aina välillä hävinnyt näkyvistä. Metsä oli ollut musta ja pimeä valkoisen ladun molemmilla puolilla, mutta Aleksi ei ollut pelännyt.

Ladulla oli mukava olla. Oli ihan hiljaista, eikä muita hiihtäjiä näkynyt. He olivat lähteneet aikaisin liikkeelle, isällä oli ollut herätyskello soimassa, vaikka oli sunnuntaiaamu. Isä oli sanonut, ettei halunnut olla ladulla silloin, kun se olisi liian täynnä. Oli parempi lähteä riittävän ajoissa, niin pääsi ajoissa kotiin.

Aleksi oli kivunnut mäen päälle. Hänen käsiään särki. Hän oli iskenyt sauvat lumeen ja toivonut, että ne pitäisivät hänet paikoillaan. Lipsuvat sukset halusivat koko ajan taaksepäin. Jalkojakin väsytti, mutta ne eivät olleet niin kipeät kuin kädet, joiden avulla hän oli saanut vetää itseään ylös mäkeä. Isä odotti mäen yläpuolelle. Aleksi läähätti ja päässä tuntui inhottavan hikiseltä. Hänellä oli yhtä aikaa kuuma ja kylmä. Hyvä olo siitä, että oli päässyt mäen ylös, huono olo sen takia, ettei jaksanut enää.

-Taisi ottaa voimille, Aleksi kuuli isän sanovan jostain korkealta. –Parempi irrottaa sukset. Huilataan vähän aikaa. Ostetaan hiihtomajasta mehua.

Aleksi oli katsonut ympärilleen. Latu johti ruskean pikku mökin luo. Se näytti samanlaiselta kuin Punahilkan isoäidin mökki eräässä kirjassa, jonka Aleksi oli lukenut. He jättivät sukset ja sauvat mökin ulkopuolelle, menivät sisään ja isä oli ostanut heille kuumaa mehua ja Aleksille grillimakkaran.

Aleksi ei ollut koskaan syönyt mitään niin hyvää. Ei edes äidin ostama hattara ollut maistunut yhtä hyvältä. Isä oli syönyt korvapuustia, eivätkä he olleet puhuneet mitään, puhallelleet vain kuumaa mehua, jotta se jäähtyisi juotavaksi.

-Emme me taida tulla, isä oli vastannut Eevalle. –Kiitos vaan kutsusta.

Aleksi ei ollut sanonut mitään. Oli turha pyytää, vaikka olisikin halunnut grillimakkaraa. Eevakaan ei ollut pyytänyt heitä uudestaan, sanonut vaan hei-hei ja lähtenyt sisälle. Hekin olivat menneet kotiin. Isä oli alkanut laittaa ruokaa ja Aleksi oli mennyt makuuhuoneeseen. Hän oli avannut kaapin oven ja katsonut legoja. Ne olivat näyttäneet tyhmiltä ja turhilta, ei niillä voinut enää leikkiä. Hän oli painanut oven hiljaa kiinni ja kääntynyt. Isä oli seissyt makuuhuoneen.

-Ajattelitko rakentaa jotain? Ota vaan ne sieltä.
-En halua. Ei huvita.

Aleksi oli mennyt sänkynsä päälle makaamaan. Hän otti kirjan käteensä, mutta ei lukenut sitä. Se oli tylsä kirja, kaikki kirjat olivat tylsiä.

-Jos sitten joskus, isä oli sanonut ja lähtenyt takaisin keittiöön.

Jostain syystä Aleksia oli alkanut itkettää. Hän ei halunnut itkeä, se oli tyhmää ja Tiivitaavien tapaista. Hän oli jo eskari, eivätkä eskarilaiset itkeneet.