650211.jpg

Joku vitun idiootti oli järjestänyt kertakäyttömukit ja pullot riviin puupöydälle. Marko pyyhkäisi kädellään mukit kumoon. Maahan pudonneet hän tallasi lenkkareillaan.
Muutamassa pullossa oli vielä juotavaa. Marko nosti yhtä pulloista ja nuuhkaisi. Väljähtynyt neste haisi samanlaiselta kuin mutsi.
Haju muistutti kompostin löyhkää, jotain hajoavaa, lahoavaa, pilaantunutta ja tunkkaista.

Marko pudotti pullon maahan. Se ei särkynyt. Hän katsoi ympärilleen, mutta kukaan ei kytännyt ikkunoissa. Hän potkaisi pulloa. Se hävisi pensaisiin, mutta ei särkynyt vieläkään. Olkoon, Marko ajatteli, eikä hakenut pulloa. Sen sijaan hän otti pöydältä uuden pullon ja viskaisi sen keinua päin. Pullo osui keinun poikkipuuhun ja räsähti rikki.

Marko istuutui penkille, mutta kusihätä oli liian kova. Hän nousi ylös ja arvioi pensaiden kokoa. Ne olivat kuitenkin liian pieniä, madon syömiä ja revittyjä. Kuka tahansa yläkerrosten asukkaista näkisi, jos hän kävisi kusella pusikossa.

Vitun mutsi. Se oli maannut vessan lattialla oksentamassa, kun Marko oli herännyt. Sen verran tolkuissa mutsi oli ollut, että se oli onnistunut tähtäämään vessanpyttyyn. Pytystä ja mutsista lähtevä lemu oli ollut niin kaamea, että Marko oli perääntynyt. Vasta tultuaan ulos hän oli muistanut, että hänellä oli kusihätä. Takaisin hän ei kuitenkaan menisi. Mutsi olisi vittumaisella tuulella. Se oli aina sellainen, kun sillä oli krapula. Sitä ei kestänyt silloin pirukaan.
Ei piru, mutta faija kesti. Se ei välittänyt, koska sillä oli samanlainen kankkunen. Se vaan ei maannut ykäämässä vessassa, se nukkui ja kuorsasi. Siksi se kesti.

Ne oli kömpineet himaan joskus aamulla. Marko oli kuullut niiden tappelevan. Hän oli katsonut kattoon ja laskenut sekunteja ja odottanut, että ne hiljenisi. Yleensä se ei kestänyt kauan. Ne oli nimittäin tavallisesti jo riittävän kännissä –lähellä sammumispistettä- kun ne ylipäänsä viitsi raahautua himaan.
Ne oli sammuneet, kun sekunteja oli kulunut jotain tuhat, ja Marko oli nukahtanut uudestaan.

Kukaan ei ollut vielä hereillä, ja Marko tunsi, että se oli erityisen tärkeää. Ainoastaan hän tiesi mitä oli tapahtumassa. Ainoastaan hän määräsi täällä. Kenelläkään muulla ei ollut asiaa tänne. Tämä oli hänen mestansa, hänen maansa.
Pikkuskidit olivat vielä sisällä. Ne katsoi jotain ääliölastenohjelmaa, jossa nössöt akat ja homot äijät lässytti paskaa. Juuri sellaista paskaa kuin B-talon Eeva, mutta se olikin kuulemma joku vitun sosiaaliämmä. Niin ainakin faija oli sanonut.

Eeva hymyili aina ja se hymy vitutti Markoa. Joskus hän ajatteli, minkälaiseksi se hymy muuttuisi, jos hän vetäisi sitä akkaa kuonoon. Miltä tuntuisi hymyillä kita täynnä hampaanpaloja? Vitun Eeva. Se oli aina hymyilemässä ja kysymässä jotain skeidaa koulunkäynnistä ja muista paskajutuista. Niin kuin vittu jotakuta kiinnostaisi vastata.

"Mitä sinä nyt olet ajatellut tehdä yläasteen jälkeen?"

Nati-nati-natinaa. Vitun natinaa. Mitä vittua se sille kuului.
Se oli utelias ämmä. Niin kuin kaikki muutkin pihan muijat. Kaikki kyttäsivät toisiaan. Täällä ei voinut edes kusta rauhassa sinne minne halusi. Heti joku oli huutamassa naama pulleena, kita täynnä kuolaa.
Marko työnsi kädet pusakan taskuun. Hänen oli pakko päästä kuselle jonnekin.




----jatkuu----