Minusta on käsittämätöntä, että muut ihmiset muuttuvat niin tylsiksi juodessaan. Muutama kalja ja jutuista tulee pitkästyttäviä. Heppoinenkin humala ja kohtalainenkin tyyppi muuttuu ikävystyttäväksi toistaessaan jotain joutavanpäiväistä kuningasajatusta, josta ei pirukaan ota selvää ja jos ottaisi, ei kiinnostaisi.

Entäs sitten ne luuserit, jotka vaipuvat itsesäälin alhoon kitatessaan kaljaa? Onko mikään surkeampaa katseltavaa ja kuunneltavaa, kun ihminen, joka silmät vesissä, naama räässä, tuhertaa itkua ja märehtii kohtaloaan!

 

Minä olen selvänäkin hauska ihminen ja kun juon, minusta tulee hillittömän hauska. Juttuni paranevat ja kaskua piisaa. Pystyn kevyesti leikittelemään sanoilla kuuden kaljan jälkeen ja kun kymmenes kalja on menossa, tarinani saavat entistä lennokkaampia muotoja. Osaan pitää kuulijoita koukussa, ja yleensä jutuissani on jokin humoristinen käänne, joka saa läsnäolijat melkein laskemaan alleen. Luontainen esiintymisviettini, joka selvänä ollessanikin on aika pitelemätön, saa minut hilpeässä hiprakassa esittämään toinen toistaan huikeampia performansseja. Tanssi, laulu ja runonlausunta eivät todellakaan ole vieraita lajeja minulle!

 

On siis sääli, että muiden juoppojen seura on niin ankeaa. En todellakaan halua naukkailla muiden kanssa, sillä en kestä tylsimyksiä. On parempi ryypiskellä yksin, parhaassa seurassa, ja säilyä omana, leikillisenä itsenäni.

 

 

 

 ***

 

Pakinaperjantai 120. haaste on suomusilmä