26373.jpg


Unen läpi Tarja tunsi jonkun nykivän häntä. Hän yritti sukeltaa takaisin mustaan, yritti pakottaa itsensä pakoon pahaa oloa.

-Äiti, herää. Äiti, kello on jo kahdeksan. Äiti…

Ääni oli itsepintainen. Se ei antanut armoa, ei antanut nukkua. Yhtä sinnikäs kuin ote, joka sai vartalon huojumaan ja oksennuksen nousemaan suuhun.

-Älä helvetti revi. Vittu, mulla on kaamea olo. Älä revi.
-Kello on kahdeksan. Sä oot myöhässä, äiti.
-Mä kuolen, voi helvetti, ihan totta mä kuolen. Mä en voi mennä duuniin, ei helvetti.

Tyttö piti vatia, kun Tarja oksensi. Tarja ummisti silmänsä ja pyyhki suupieliään. Oksentaminen ei auttanut yhtään.

-Ota mun kännykkä ja soita duuniin, et mä oon sairas. Sano niille, että mulla on vatsatauti.
-Sulla ei oo enää saldoo, äiti, eksä muista? Se loppui viime viikolla.
-No, ota sitten oma kännykkäsi, äläkä vittuile siinä. Soita sinne. Sano…sano, että mä tuun…sitten kun mä olen terve.

Tarja torkahti puhelun aikana. Hän hätkähti, kun tunsi tytön jälleen ravistavan häntä.

-Mä meen nyt kouluun.
-Hei, ennen kuin meet, käy Raunon luona ja pyydä että se tuo ostarilta yhen mäyriksen. Enhän mä voi ees soittaa sille, kun ei oo saatanan saldoo.

-Mä myöhästyn koulusta, jos mä käyn siellä.
-No, sit myöhästyt.

-Mä juoksen.
-Ihan miten vaan. Mee nyt. Mun on pakko saada kohta sitä kaljaa.

-Äiti?
-Vieläksä oot siinä?

-Ethän…et kai sä kuole sillä aikaa? Ku mä oon koulussa?
-Jos sä et mee pyytään Raunoa ostaan sitä kaljaa, mä kuolen. Ihan varmasti. Mee nyt.