517581.jpg

Poika ei nukkunut. Siru kömpi pojan viereen ja sulki silmänsä. Kun poika oli siinä vierellä, Siru tiesi, että hän voisi nukahtaa pelkäämättä. Poika antaisi hänen nukkua. Se ei satuttaisi häntä.
Käsi laskeutui Sirun mahalle. Se oli pieni ja lämmin käsi. Sen kosketus tuntui niin kuin ihoa olisi pyyhitty pumpulilla.

-Mitä nää on? Siru kuuli pojan kysyvän.

Pojan sormet piirsivät mahaa, edestakaisin, pitkin, rauhallisin vedoin. Pehmeää, puhdasta pumpulia. Niin kevyttä, niin hellää. Siru jännitti vatsalihaksensa.
Miksi poika ei ollut hiljaa ja nukkunut?

-Nukutsä? poika kuiskasi Sirun korvaan.

Sen hengityskin oli pumpulia, lämmintä ja turvallista pumpulia.

-En mä nuku, Siru sanoi.

Poika painoi pienen suukon Sirun poskelle. Jos se olisi suudellut kunnolla tai tehnyt jotain muuta, työntänyt käden haaroihin, imenyt kaulaa, Siru olisi voinut vetää sen päälleen ja antaa sen tulla sisään ja se olisi ollut hiljaa. Mutta se vain suukotteli. Niin kuin lapset tai koiranpennut. Märkiä, kiintyneitä suukkoja, jotka eivät kaivanneet vastatekoja.

-Ne on raskausarpia.
-Mitä?

Se oli yllättynyt. Sen ääni oli hämmästynyt, Sen sormet vetäytyivät hetkeksi pois vatsalta ja vilu työntyi iholle karkottaen pumpulin lämmön pois.

-Onks sulla lapsia?
-Kaks.

-Ei uskois. Sä et oo itsekään vielä niin vanha.

Siru avasi silmänsä ja katsoi poikaa. Se meni hämillisen näköiseksi. Niin kuin koiranpentu, joka on laskenut alleen.

-Et sä tietenkään mikään kersa oo, poika yritti selittää. -En mä sitä tarkoittanut, mä vaan…

Siru hymyili ja poika rauhoittui. Se laittoi kätensä uudestaan mahalle ja silitti. Kylmä iho alkoi sulaa, ihoa alkoi pistellä ja kuumottaa.

-Kaks lasta. Se on hienoa, poika sanoi. –Mä oon aina digannut pentuja.

Siru sulki silmänsä uudelleen. Pojan kosketus tuntui hyvältä. Hän halusi, että se jatkaisi silittämistä ja lopettaisi puhumisen. Kaikki olisi hyvin, jos se ymmärtäisi olla puhumatta, mutta eihän se voinut olla hiljaa. Se oli liian innostunut.

-Lapset on jotenkin niin ehdottomii, poika jatkoi tietämättä mistään mitään. –Ja ne on rehellisiä, ellei ne sitten oo jo oppineet valehtelemaan. Ja ne innostuu kaikesta. Ehkä se on parasta niissä. Ne ei oo niin pirun väsyneitä kaikkeen niin kuin aikuiset. Ne ei oo niin vitun kyynisii.

Poika oli niin vilpittömän kuuloinen, että se melkein koski. Sehän oli itse vielä samanlainen. Se oli niin kuin lapset. Mikään paha ei ollut koskettanut sitä vielä. Se oli puhdas sisältä. Siinä ei ollut mitään mustaa, ei yhtään harmaata. Pelkkää valkoista ja puhdasta.
Pumpulia.

-Missä ne nyt on?

Siru tarttui pojan käteen ja pysäytti sormien pehmeän kosketuksen. Hän nousi istumaan. Poika katsoi häntä.

-Onks ne jollakin mummilla hoidossa? poika jatkoi, vaikka sen olisi pitänyt olla hiljaa. –Tai sun miehelläs?

Se oli todellakin innostunut ja halusi tietää. Sen katse kiersi ympyrää hämärässä huoneessa. Ehkä se uskoi löytävänsä leluja nurkista.

-Haluutsä kaljan? Siru kysyi.