Tämä tarina, joka on alunperin julkaistu marraskuussa 2005, kerää nykyään spämmikommentteja, joten julkaisen jutun uudelleen tässä ja nyt. Katsotaan, löytääkö spämmirobotti uusia kohteita ja onko laitettava vihaamani kirjaintunniste päälle...toivottavasti ei.

15384.jpg

Se sanoi, että ilman muuta me voidaan nukkua sen hotellihuoneessa. Sen mielestä oli kiva tavata muita suomalaisia. Meille se oli ihan samantekevää, pääasia, että päästäisiin suihkuun ja saataisiin nukkua yksi yö oikeassa sängyssä.

-Mutta me tullaan vaan nukkumaan. Me ei maata sun kanssa. Ei mitään naimista.
-Ei tietenkään. Täytyyhän tyttöjen saada nukkua rauhassa. Te ootte aika väsyneen näköisiä. Pitkä reissu takana?

-Pitkä.
-Kotiin päin menossa?

-Niin kai. Ja sä muistat sen?
-Muistan minkä?

-Että me tullaan vaan nukkumaan. Me ei naida sun kanssa. Ei kumpikaan. Me halutaan vaan nukkua.
-Selvä, selvä.

Se itse häipyi syömään hotellin raflaan jotain, kysyi, halutaanko me safkaa, mutta me ei haluttu muuta kuin suihkuun, pakko pestä paskaiset hiukset, pakko päästä nukkumaan. Se lupasi tulla hiljaa, ettei me herättäisi. Se petasi valmiiksi vuodesohvan ja sanoi, että me voidaan nukkua siinä, se itse punkkaisi sängyssä.

Me oltiin nukuttu kai jo jonkin aikaa, kun se tuli takaisin. Se ei sytyttänyt valoja, rämpi pimeessä, kuulin sen pudottavan vaatteet lattialle, sänky narahti ja se alkoi koisaan. Tunsin Anin rentoutuvan taas selkäni takana, se nukahti, mä pidin silmiä vielä auki, katsoin pimeään. Mä torkahdin ja heräsin siihen, kun se oli vetämässä peittoa meidän päältä.

-Mitä helvettiä sä teet? Painu vittuun siitä!
-Älä nyt, mä haluun vaan että te lämmitätte mua. Tee tilaa.

-Painu helvettiin. Me sanottiin, että me ei naida sun kanssa.
-Niin, mutta ette kai te luulleet, että te voitte noin vaan tulla mun huoneeseen. Kyllä mä jotain haluan.

-Me sanottiin ei. Se kans tarkoittaa sitä.
-Höpö-höpö. Pidä nyt turpas kiinni.

-Mulla on veitsi.  Sä painut nyt omaan sänkyys. Mulla on veitsi ja mä käytän sitä. Ihan varmasti.
-Helvetin huorat. Vittu, nyt ulos mun huoneesta. Saatanan hullut.

Me noustiin, pukea ei tarvinnut, me tiedettiin, että vaatteet päällä pääsi aina nopeammin lähtemään. Mä pidin veitsen kädessä, otin rinkan, vedin Anin mukanani ulos. Se ei itkenyt, se näytti vaan väsyneeltä.

-Voisiksä käyttää tota veistä joskus? Ani kysyi, kun me oltiin päästy ulos hotellista, menty viereiseen puistoon ja levitetty makuupussit nurmikolle.
-En mä tiedä. Sen näkee sitten.