Eilen illalla Keskiäkäinen kertoi minulle serkustaan. Hän on hieman outo, Keskiäkäinen sanoi, mutta kun hänet oppii tuntemaan, hän on ihan siedettävä.
No, mitä hänestä, kysyin. Hän haluaa sarjakuvaan, Keskiäkäinen sanoi. Ihan niin kuin minä.
Mutta enhän minä tunne häntä, huokaisin, enkä minä suoraan sanoen jaksa. Jos hän on sukuasi, niin jutut ovat samoja. Minun pitäisi keksiä jotain uutta. Vaikka sarjakuva romanttisesta rakkaudesta tai avaruusmatkailusta.
Keskiäkäinen huokaisi myös.
Edes yksi sarjakuva, Keskiäkäinen aneli. Hedda on tuossa oven takana. Ole kiltti, tapaa hänet edes kerran.
Hedda?
Se on hänen nimensä, Keskiäkäinen kertoi. Hän on hyvin mielenkiintoinen ihminen. Älä anna hänen äreytensä ja homssuisuutensa häiritä sinua. Hän on taiteilijaluonne.
Siis vaikea ihminen, totesin.
Sitäkin, Keskiäkäinen myönsi.
 
No, avasin oven, päästin Heddan sisään. Tein hänestä sarjakuvan. Hedda ei hymyillyt kertaakaan luonnostellessani häntä. Eikä hän sanonut mitään. Valmista sarjakuvaa hän mulkaisi ohimennen ja lähti.
 
Taisi olla turhaa, sanoin Keskiäkäiselle, joka oli istunut olohuoneessa katsomassa Sokkokokkia. Hedda ei vaikuttanut kovin innostuneelta.
Päinvastoin, Keskiäkäinen vakuutti, hänhän oli repeämäisillään riemusta. Hänet pitää vain oppia tuntemaan.
 
Hmm, ehkä Hedda tulee minulle tutuksi. Mistä sen tietää.

klikkaa tästä kuvaa ja klikkaa vielä kerran, niin näkee lukea.