3

   Joulun alla vaahterakyläläiset järjestivät joulumyyjäiset, jossa he myivät toisilleen tekemiään tuotteita. Unnukan äidin bonsai-joulutähdet nostattivat ihastuneen huokauksen vanhempien huulille. Ullaliinan äiti oli leiponut speltistä joulutorttuja, luumuhillo oli itse tehtyä omista luumuista. Oraksen isän porkkanat olivat päätyneet meheviin porkkanakakkuihin. Patrikin äiti oli maalannut hennon värisiä joulukortteja käsintehdylle paperille. Lapset olivat askarrelleet kuvaamataidon tunnilla joulukalentereita, joiden taskuihin oli piilotettu muistoja menneiltä ajoilta: pieniä himmeleitä, tinapaperitähtiä, piparminttukaramelleja ja enkelikiiltokuvia.

   Myyjäiset onnistuivat hyvin, rahaa tuli lähes viisituhatta euroa, ja summasta päätettiin lahjoittaa kolme tuhatta Sumppisalon koululle.

   -Emmekö me voisi ostaa niillä rahoilla jotain Sumppisalolaisille? Oraksen äiti kysyi. –Luin juuri tutkimuksesta, jonka mukaan suurin osa toimeentulotuesta menee alkoholiin, tupakkaan ja perunalastuihin. Emmehän me halua, että noilla rahoilla Sumppisalon lasten elinolosuhteet pahenevat, emmehän?

   -Emme tietenkään, Niklaksen äiti sanoi. –Pelkkä raha on pahasta. Ajatuksella valittu lahja kertoo arvostuksesta lahjan saajaa kohtaan, raha ei sitä tee.

   -Minuun niin koskee, kun ajattelen sitä köyhyyttä, Patrikin äiti sanoi. –Lapsiparat.

   Patrik alkoi itkeä, hän oli tullut äitiinsä. Hän oli herkkä lapsi.

   -Niin, eihän niillä vanhemmilla ole paljon rahaa, Edithin isä sanoi. –Tapasin heidän kaltaisiaan aina välillä oikeudessa.

   -Miksi heillä ei ole rahaa? Edith kysyi isältään. –Miksi he eivät mene pankkiin tai maksa kortilla?

   -Joillakin heistä ei ole töitä, Edithin isä vastasi. –Ja jotkut tekevät sellaista työtä, että siitä ei makseta paljon.

   -Mitä työtä he tekevät? Edith kysyi.

   -No, he voivat olla siivoojia, bussiauton kuljettajia, metrovaunun kuljettajia ja kaupan kassoja.

   Lapset katsoivat toisiaan ihmeissään. Kukaan heistä ei ollut kuullut ammateista, joita Edithin isä oli luetellut. Vasta yläasteella käsiteltiin eri ammatteja.

   -Lapsiparat, Patrikin äiti toisti. –Kylmissään, puutteessa.

   -Minä ehdotan, että hankimme heille luonnon villasta tehdyt alusasut, Unnukan äiti sanoi. –Villa on hyvä, hengittävä materiaali. Pitää kylmyyden poissa, ei hiosta, iho pysyy kuitenkin lämpimänä. Mitä sanotte?

   Unnukan äidin ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kolmella tuhannella eurolla päätettiin hankkia villaiset alusasut kaikille Sumppisalon oppilaille.

 


*** jatkuu ***