Uni ei pidä minua otteessaan. Uni antaa periksi kivulle. Vihaan unen heikkoutta.
Yö valkenee aikaisin. Lokit ovat palanneet kalliolle, huutamaan korviini. Vielä en pidä ikkunaa auki öisin, häädän lokkien kirkunan. Kesään on aikaa.
Olen hiestä märkä. En ole pessyt hiuksiani viikkoon. En taivu.
En taivu. Se naurattaisi, jos olisin iloinen. En taivu, en taivu, en taivu. Taipumattomuuteni ei kerro vahvuudesta. Ei todellakaan.
 
Haluaisin otteen jostakin. Jostakin, joka kannattelisi minua.
 
Kirjoitin ystävälle sähköpostin: jos kärsimys jalostaa, olen kohta niin jalo, että muutun sietämättömäksi. En kuitenkaan usko kärsimyksen jalostavaan voimaan. Kärsimyksen ote luhistaa ihmisen.
 
Ehkä otteeni on se, että en anna periksi. Olen opettanut itseäni: älä murehdi, älä maalaa piruja seinille, älä ajattele pahinta. Se tulee mikä on tullakseen ja sen mukaan toimitaan.
 
Ennakointi on turhaa. Ei ole olemassa mitään sellaista kuin elämänhallinta. Elämää ei voi pitää otteessaan. Elämä rimpuilee vastaan, tekee kaiken oman päänsä mukaan.
Sen olen oppinut.
 
Ei ihme, että toisinaan elämä saa vihani osakseen. Minä en pidä elämää otteessani. Olen elämän otteessa.

 

 

 

***

Hoover osti tuon maalauksen. Tue sinäkin SuviAnniinaa näyttelyn pystyttämisessä.