Isänpäivän kunniaksi vielä toinen kappale. Al Jolsonin laulaman Sonny Boyn syntyhistoriasta kerrotaan Michael Freedlandin Al Jolson-elämäkerrassa (julkaistu 1972). Jolson filmasi toista elokuvaansa The Singing Fool vuonna 1928, elokuvassa Jolson esitti kuolevan lapsen isää. Jolson tilasi De Sylvalta, Brownilta ja Hendersonilta eli luottosäveltäjä-sanoittajakolmikoltaan laulun, johon isän suru lapsestaan huipentuisi.
 
”Listen fellers, I’ve gotta have a song, yah hear? “he told them. “It’s a song to a little boy – a little guy who’s dyin’ and his dad’s near heartbroken about it.
 
Jolsonin pyyntö sai kolmikon hysterian valtaan, sillä laulun idea ja ajatus Jolsonista laulamassa laulua, tuntui naurettavalta ja pateettiselta.
 
”We’ve got to do this as a gag”, said Buddy De Sylva. “Who could take a thing like that seriously?”
 
So between them they threw in every ounce of schmultz they could sliver from one song. As the lyrics called for tears, De Sylva, Brown and Henderson laughed. By the time the song was finished, they felt so ashamed for what they had done that they got a bellboy to mail it to Jolson for them.
 
Laulu oli Jolsonin mieleen, häntäkin hymyilytti sanojen sentimentaalisuus. Kun yleisö kuuli Jolsonin itkevän Sonny Boy-kappaleen harmaita taivaita, yleisö itki Jolsonin mukana. Kun Jolson hymyili ennen laulun huippukohtaa, yleisö hymyili mukana. Kun Jolson romahti pojan kuoleman jälkeen, yleisön itku tukehtui nenäliinoihin.
 
Laulusta tuli klassikko, ja ehkä lauluntekijöiden alkuperäinen ajatus tehdä romanttista siirappia, joka vetoaa massoihin, on tehnytkin kappaleesta sen klassikon. Lapsen menettäminen kuolemalle ei voi jättää ketään kylmäksi, eihän. Massat tietävät sen.
 
Al Jolsonista ei koskaan tullut biologista isää. Hän oli naimisissa kolme kertaa, toisen vaimonsa Ruby Keelerin kanssa hän adoptoi pojan, Al Jolson juniorin.
 
Allaolevassa videossa mainittu Davey Lee on näyttelijä, joka esitti kuolevaa poikaa Jolsonin elokuvassa.
 
 

Suomalaisesta musiikkimaailmasta tulee mieleen vastaavanlainen parodia, josta tuli klassikko eli Kari Kuuvan Vanha pelargonia vuodelta 1964.