Mahaan koskee. Minulla on huono olo, päätä särkee, minua väsyttää, mutta kuitenkaan en voi istua hiljaa paikallani. Hypin ja pompin, kiipeän sohvalle ja yhtäkkiä vatsaan sattuu melkein liikaa. Minua itkettää. Sattuu.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Äiti tekee ruokaa keittiössä. Kuulen hänen laulavan, laulu on kaunis ja hetkeksi unohdan kivun.

 

-Mitä nyt, Pikkuinen? Miksi sinä olet pöydän alla?

 

Mummu kumartuu, katsoo minua ja tulee viereeni pöydän alle. Hän ottaa minut syliinsä.

 

-Minulla on vatsa niin kipeä, minä en voi syödä. Minä oksennan, jos minun on pakko syödä.

 

Mummu rutistaa minua lujempaa ja kuiskaa:

 

-Auttaisiko kipuun, jos kertoisin, että Joulupukki on jo käynyt täällä?

-Mitä? En minä nähnyt Joulupukkia!

 

Mummun käsi omassani seison ja katson joululahjoja, jotka ovat ilmestyneet eteisen oven taakse. Ne ovat niin kauniita, niin hienoja, punaisia ja sinisiä paketteja, kultaa ja hopeaa nauhoissa.

 

-Pukki oli täällä jo! Äiti! Pukki on jo käynyt!

 

Äiti tulee juosten keittiöstä.

 

-Ei, mutta…meidänhän piti ensin syödä ja minun piti tiskata ja sitten meidän piti vielä juoda kahvit, äiti sanoo. –Miten se Pukki on jo nyt käynyt jättämässä lahjat?

 

-Ehkä siksi, että niin pitää olla, Mummu vastaa. –Joulupukki tietää parhaiten. Ensin joululahjat, sitten ruoka. Niin sen pitää olla.

 

 

 

 

***

 

Alkuperäinen täällä