Hän sytytti kynttilän ja asetti sen haudalle. Lepattava liekki valaisi
kiveen hakattua enkeliä. Nainen suoristautui, painoi päänsä alas ja
sulki silmänsä.
-Hän on myös…kuollut. Minun mieheni. Vanha nainen katsoi hautaa. -Mutta rouvan mies ei ole haudattu tänne…?
-Ei. Hän…hän on muualla.
-Ja te olette ihan yksin?
-Niin. Ihan yksin. Ei ketään. Ei isää, ei äitiä, ei omaa perhettä, ei lasta… Nainen alkoi itkeä ja vanhus tarttui hänen käsivarteensa ja puristi hellästi. -Jouluna ei ole hyvä olla yksin, vanhus sanoi. –Ainoastaan suru seurana. Se ei ole hyvä. Minä tiedän…kuulkaa, minä asun tässä ihan lähellä. Nyt tehdään niin, että te tulette minun luokseni kahville. Minulla on aattoateriaksi niin paljon ruokaa, että jos teillä vain on halua, niin… Vanhus katsoi naista kysyvästi. Nainen vilkaisi hautaa, painoi mieleensä, minkä ikäisenä lapsi oli kuollut, mikä sen nimi oli ollut ja käänsi sitten katseensa vanhukseen. -Minä tulen mielelläni. Jouluna ei ole hyvä olla yksin.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.