Olli ei halunnut lähteä pikku-Berliiniin. Äiti oli kieltänyt
heitä menemästä sinne ja sitä paitsi heidän piti pysyä pihalla, kun äiti oli
pesutuvassa.
- Miksi? Miksi ne antaa rahaa? Isoveli sylkäisi pensaaseen ison mällin katsoen samalla, ettei äitiä näkynyt pesutuvan ovella. Olli veti poskiaan lommolle, yritti saada sylkeä aikaan, mutta häntä alkoi vain yskittää. - No, jos ne pyytää hakemaan vaikka sitruunasuudaa kaupasta, Pekka sanoi. – Vikke oli saanut viisitoista markkaa, kun se oli käynyt hakemassa kaksi pulloa. Ja tupakkaa lisäksi.
- Mutta jos äiti huomaa? Se sanoi, että meidän pitää tulla heti, kun se huutaa.
- Lakanoiden kantaminen on akkojen hommaa.
- Niin, mutta… Pekka hyppäsi aidalta ja katsoi Ollia. - Mennään. Isonveljen sana oli käsky, joten Olli pudottautui maahan Pekan viereen. Pojat vilkaisivat pesutuvan harmaita ikkunoita ja lähtivät juosten pihalta. Sotilas seisoi pikku-Berliinin edessä, nojasi seinään ja poltti tupakkaa. Pojat löivät jarrut pohjaan ja jäivät tuijottamaan miestä. Olli perääntyi Pekan taakse. - Sillä ei ole pyssyä, Olli kuiskasi. –Ei se ainakaan sitten ammu.
- No, ei tietenkään! Miksi se ampuisi? Sotilas heitti natsan maahan ja talloi sen sammuksiin saappaan korolla. - Was wollen sie?
- Mitä se sanoo? Olli kysyi.
- Mistä minä tiedän. En minä osaa saksaa.
- No, miten se Vikke sitten? Miten se sai ne rahat? Sotilas otti takkinsa taskusta lompakon, avasi sen ja otti esille setelin. - Se on viisikymppiä!
- Älä huuda! Pekka ärähti. – Pelästyy vielä ja laittaa rahan pois. Kaksi pitkää askelta ja sotilas oli poikien luona. Hän näytti sormellaan Ollia. - Du!
- Se on niin kuin ruottissa. Duuu, Pekka sanoi. –Se haluaa, että sä haet sille sittistä.
- Ein schönes Junge. Sotilas tarttui Ollia käsivarresta ja hymyili. - Komm mit mir.
- Mene nyt sen kanssa, Pekka sanoi nopeasti. – Se hakee sisältä varmaan tupakkia. Mene nyt, Olli.
Aurinko paistoi kuumasti.
Pekka istuutui, nojasi pikku-Berliinin
seinää vasten ja jäi odottamaan Ollia. Hän toivoi, ettei Olli viipyisi
kauan, että he ehtisivät takaisin kotipihalle ennen kuin olisi liian
myöhäistä.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.