– Nimellä Potilas!
– Päivää…ai niin, ei kätellä.
 
– Istukaa, olkaa hyvä. Mikäs on vikana?
– No, nämä polvethan tässä…Olen nyt pudottanut painoa ja painoindeksi on pienempi, mutta ei nämä polvet ole sen paremmaksi tulleet.
 
– Hmm. Eli ihan kaikki keinot on jo kokeiltu, vai?
– Niin kai. Paitsi, että lääkärillä en ole käynyt.
 
– Täällähän te nyt olette.
– Niin, kun vihdoin sain ajan.
 
– Onko teillä ongelmia vihanhallinnan kanssa?
– Ei…miten niin?
 
– Mikäs niissä polvissa nyt sitten on vikana?
– En minä tiedä, kun en ole lääkäri. Sattuu vaan niin pirusti, niin kuin puukolla joku sahaisi eestaas. Varsinkin, kun kävelee portaita alas.
 
– Asutteko te korkealla? Eikö talossanne ole hissiä?
– Ooon…on hissi, mutta tämä kipu! Ei anna nukkua. Sattuu niin pirusti. Vetää mielen alas.
 
– Masennusta?
– No, ei mikään oikein huvita, kun sattuu koko ajan.
 
– Onko mielialalääkitystä kokeiltu?
– Ei…kun ei minulla ole sellaista masennusta. Minä vaan haluaisin, että nämä polvet tutkittaisiin. Että onko niissä jotain vikaa.
 
– Te kuulostatte kyllä ahdistuneelta. Ahdistus liittyy masennukseen.
– Mutta, en minä ole muuta kuin väsynyt tähän kipuun! Jos pääsisi röntgeniin tai magneettikuvaukseen tai tähystykseen tai mitä nyt…
 
– Nyt on niin, että vuosi alkaa olla lopussa. Rahat ovat loppuneet elokuussa. Ei röntgeniä eikä magneettia. Tosin en ole niinkään huolestunut polvistanne, mielentilanne pikemminkin huolestuttaa.
– Minun…mikä?
 
– Passiivista, mutta näkyvää aggressiivisuutta, masennusta, ahdistusta. Ensi viikolla alkaa masennuksen hallintaryhmä, se on vertaisryhmä, vetäjänä vapaaehtoisia. Kirjoitan teille lähetteen sinne. Hoidetaan ensin mieli kuntoon, niin eiköhän se kroppakin siitä vetreydy.
– Mutta kun minä en pysty edes kävelemään!
 
– Haette kepit apuvälinepalvelusta. Laitan sinne lähetteen. Toimikoon vaikka henkisinä kainalosauvoina, hehheh, kunnes polvenne toimivat jälleen. Apuvälinepalveluhan siirtyi organisaatiouudistuksen myötä toiseen pisteeseen toiselle puolen kaupunkia, mutta sinne pääsee ihan mukavasti parilla bussilla ja metrolla sitten.
– Siis…ettekö te aio edes katsoa minun polviani?
 
– Eivät ne katsomalla parane.

 

 

***

Aikaisemmat osat: yksi, kaksi, kolme