1991

1.6.

Olemme olleet puoli vuotta naimisissa. Rakastan häntä päivä päivältä enemmän. Toivon, että hän tuntee samoin. Olemme erilaisia, mutta Eeva sanoo, että se on rikkautta. Uskon häntä. Hän on minua viisaampi ja herkempi ja hän ymmärtää tällaisia asioita.

9.10.

Eeva on raskaana! Laskettu aika on kesäkuussa. Hän itki, kun hän kertoi minulle raskaudesta. Ensin pelästyin, sillä en tiennyt, että suuri ilokin voi saada aikaan kyyneleitä.

26.12.

Ensimmäiset kolme kuukautta ovat ohi. Eilen Eeva kertoi, että hän on pelännyt keskenmenoa koko ajan. Hän ei vain ole puhunut siitä. Luulin, ettei hän enää rakasta minua, koska hän on ollut niin hiljainen.
Haluaisin puhua hänen kanssaan enemmän, mutta en osaa.
Tänään kuulin hänen hyräilevän, kun hän laittoi ostamiamme tauluja lastenhuoneeseen.

1992

1.4.

Olen päättänyt mennä mukaan synnytykseen. Tämä ei ole aprillipila. Jotenkin Eeva oletti, että en halua tulla mukaan. Kysyin häneltä, koska synnytysvalmennus alkaa ja hän alkoi itkeä ja sitten hän nauroi.
Olemme olleet kerran valmennuksessa. En osannut kysyä siellä mitään.

12.5.

Eeva on tuskastunut. Hänen painonsa on kohonnut hyvin paljon. Näen, että hänen on vaikea liikkua. Haluaisin, että hän jäisi jo pois töistä, mutta se on kuulemma mahdotonta. Heillä on töissä kiirettä ja sijainen pääsee aloittamaan vasta ensi viikolla.
Välillä tunnen itseni avuttomaksi. Ulkopuoliseksi. Eeva muuttuu joka päivä. Hän puhuu lapselle, mutta minä en osaa tehdä sitä. En tunne itsessäni muutoksia. En tunne itseäni vielä isäksi.

10.6.

Laskettu aika oli kaksi päivää sitten. Eeva ei ole hermostunut. Minä olen. Ostin kännykän, että Eeva tavoittaa minut, kun on aika. Haluan mukaan synnytykseen.
Eeva ei pysty nukkumaan paljon, koska vauva kuulemma potkii koko ajan. Hän ei syö paljon. Hän sanoo, ettei häneen mahdu. En tiedä, pitäisikö minun olla huolestunut. Hermostuttaa.
Olemme päättäneet pyytää Eevan ystävää Riittaa kummiksi.

13.6.

Sunnuntailapsemme syntyi tänään, aamulla kello puoli kahdeksan. Eeva oli synnytyssalissa kymmenen tuntia. Näin, että häneen koski, mutta hän ei halunnut edes kipulääkettä eikä epiduraalia. Hän sanoi, että hän haluaa tuntea ja muistaa jokaisen hetken.
Minä en olisi pystynyt siihen. Eeva on minua vahvempi.
Neljä kiloa ja sata grammaa. Viisikymmentäkaksi senttiä. Meidän tyttäremme. Kätilö antoi minun kylvettää tytön.

2.9.

Tyttäremme sai eilen nimen Lilja Karoliina. Riitta miehineen ovat sylikummeja.
Kesä on mennyt nopeasti. Lilja on pieni, mutta huomio, jota hän vaatii, ei ole pientä. Joskus minusta tuntuu, ettei Eeva nuku lainkaan. Olen yrittänyt syöttää Liljaa tuttipullolla, mutta hänelle ei kelpaa muu kuin Eevan rinnat.
En tiedä mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän onnen. Voisin katsoa heitä tuntikausia.

9.9.

Olen joutunut matkustamaan paljon. Piirejä on yhdistetty. Laurio ja Saipila saivat lähteä. Minä sain pitää paikkani, mutta töitä ja kilometrejä on paljon.
Eeva jää kotiin hoitamaan Liljaa, kunnes tyttö on kolmevuotias.

11.11.

Olen Jyväskylässä. Eeva soitti ja kertoi, että Liljalla on kuumetta. Käskin hänen mennä taksilla sairaalaan.
Tunnen itseni voimattomaksi.

12.11.

Eeva soitti. Liljalla ei ole hätää. Se oli vain nuhakuumetta. Eeva ei voinut ymmärtää, mistä tyttö on saanut nuhan, sillä hän ei liiku tytön kanssa juuri missään.
Eeva itki. Hän kuulostaa väsyneeltä. Ajan kotiin heti, kun pääsen lähtemään täältä.

15.11.

Tänään Eeva sanoi, että hän pelkää kaiken aikaa, että Liljalle tapahtuu jotain, että tyttö sairastuu, että talo voi palaa, jos hän unohtaa sähkölevyn päällä, että hän voi jäädä auton alle tai että minä kuolen ja hän jää yksin Liljan kanssa, eikä osaa kasvattaa tyttöä hyvin.
Yritin lohduttaa häntä, mutta en osaa. Onneksi hän ei kaipaa minulta sanoja, koska tietää, että en osaa puhua.
Nyt ymmärrän, miksi hän itkee niin usein. Hän pelkää. Koko ajan.