- Mä lupasin Villelle, että me mennään niiden kanssa lauantaina kaljalle.
- Äh, ei mun tee mieli. Oliks sun pakko?

- Ville pyysi. Ei kai meil oo mitään muutakaan?
- Ei oo. Ei siit oo kysymys. Mä en vaan kestä niitä. Mä en ymmärrä.

- Mitä sä nyt et ymmärrä?
- Ne on olleet yhdessä jo varmaan kolme kuukautta ja edelleenkin ne jaksaa lääppii koko ajan. En mä jaksa kattoo sellaista.

- Ei kai ne nyt koko ajan lääpi.
- Lääppii. Ja lässyttää. Pusi-pusi ja muisk-muisk ja hanibani ja pupulupu. Yäk. Tosi kivaa istua samassa pöydässä niiden kanssa. Ei kiinnosta.

- En mä oo huomannut. Ei kai se haittaa. Ne tykkää toisistaan.
- Joo, on huomattu. Ne ei pysty pitään näppejään irti toisistaan. Villekin…

- No, ei kai se oo mikään ihme.
- Miten niin? Miten niin se ei oo ihme?

- No, onhan Kata aika…sellainen.
- Millainen?

- No, sellainen. Äh, unohda koko juttu.
- Mikä juttu? Onks sullakin siis vaikeeta?

- Vaikeeta? Mikä on vaikeeta?
- Pitää näppis irti siitä akasta? Just joo, menkää kolmisin kaljalle. Siin on teille kimppakivaa. Mä en lähde.

- En mä sitä tarkoittanut. Se on vaan…hyvännäköinen.
- Mä en puhu sulle. Häivy. Vie roskat vaikka.