Pojat seisoivat metsän laidalla, siinä kohtaa, jossa pururata alkoi, jatkui ja sukelsi metsään. He kivittivät maata, ja vasta lähemmäksi tullessani näin linnun, joka oli puoliksi hautautunut hiekkaan. Se oli variksenpoika.

-Mitä helvettiä te teette?

-Tapetaan toi lintu. Ja mitä vittua se sulle kuuluu, ämmä?

Pojat olivat kolmen-neljäntoista vuoden ikäisiä. He lopettivat kivien heittelyn ja katsoivat vihaisina minua. Heidän kätensä olivat nyrkissä ja he seisoivat hajareisin, huojuivat hiljaa kantapäillään, valmiina aloittamaan kivityksen uudelleen.

-Miksi te sitä kivitätte?

Ääneni tärisi. Olin raivoissani ja samaan aikaan peloissani katsoessani heidän ilmeitään ja kiviä heidän kourissaan.

-Vittu muutakaan tekemistä.

-Se kituu.

-Se oli jo flesa, pojista pienikokoisin alkoi selittää. –Se ei pystynyt lentään. Sen siipi on kai katki. Ja jalka.

-Vitun rampa.

Pojat alkoivat nauraa. Katsoin lintua, joka näytti hengettömältä. Ainoastaan pienen pieni liike sen rinnassa kertoi sen edelleen elävän.

-Se pitää tappaa.

-No, sitähän me juuri yritetään tehdä. Ja mitä vittuu tää sulle kuuluu. Painu vittuun, lehmä.

-Siltä pitää vääntää niskat nurin, ettei se kituisi enää. Tee se.

Osoitin sanani pojalle, joka oli ollut eniten äänessä. Hän hymähti ja sylkäisi linnun päälle.

-Väännä itse siltä niskat, vitun huora.

-Sinä et uskalla? Sinä pystyt kivittämään, mutta et ottamaan sitä käsiisi. Sinä pelkäät.

-Haista vittu.

Poika sylkäisi uudelleen maahan, seisoi jännittyneen näköisenä ja katsoi ystäviään. Kukaan heistä ei vastannut hänen katseeseensa. Kukaan ei ottanut lintua käteensä. Kumarruin, otin linnun maasta. Sen pää roikkui, siipi oli vioittunut, eikä sillä ollut enää toista jalkaa.

-Ole hyvä, sanoin ja ojensin lintua pojalle. –Tee loppuun se, minkä aloitit. Tapa se.

Poika ei ottanut lintua. Tartuin kaksin käsin lintuun ja väänsin sen niskan. En kuullut mitään ääntä, mutta lintu lakkasi hengittämästä. Vein linnun pururadan päässä olevaan roskikseen. Katsoin poikia, jotka edelleen seisoivat paikoillaan, kivet käsissään. Seisoin ja katsoin heitä niin kauan, kunnes he liikahtivat, lähtivät liikkeelle ja hävisivät talojen taakse.