15430.jpg

Olimme yrittäneet herätellä Pikkuveikkaa jo riittävän kauan. Kädessäni alkoi olla oireita alkavasta jännetupentulehduksesta, mutta Pikkuveikka pysyi hengettömänä. Pidätin huokaustani, mutta todennäköisesti jonkinlainen tuhahdus purkautui sittenkin hampaitteni välistä, sillä Antti katsoi minua hätääntyneenä.

-Kyllä se ihan kohta. Pikkuveikka on niin ujo.
-Hmmm.

Muutakaan en osannut sanoa. Päästin Pikkuveikan putoamaan ja se tussahti vaimeasti kätköön. Hieroin rannettani vaivihkaa ja katselin kattoon. Antti suukotteli niskaani.

-Onko meidän pakko? kysyin ja työnsin Anttia kauemmaksi. –Siis, ihan oikeasti, me voitaisiin olla ihan vaan ystäviä. Niin kuin ennenkin.
-Ei se riitä. Pikkuveikka haluaa enemmän.
-Ja mistä sen huomaa?
-Niin…

Antti vilkaisi Pikkuveikka ikään kuin se olisi osannut antaa vastauksen kysymykseeni. Tietenkään se ei sanonut mitään. Olihan se ollut kuollut koko illan.

-Minusta olisi kiva rakastella, Antti sanoi. –Minä rakastan sinua. Tykkään sinusta.
-Joo, mutta…niin minustakin olisi kiva rakastella, mutta kun ei tämä onnistu! Pikkuveikka ei halua minua.

Irvistin vähän sanoessani "Pikkuveikka", mutta koska se oli ollut Antin pyyntö(kutsua veikkaa nimeltä, jotta se innostuisi), niin halusin edes yrittää. Antti oli hyvä ystävä. Ja sellaiseksi hän myös jäisi, sillä mitään muuta meidän välillämme ei näköjään voinut olla. Mikään ei yhdistänyt meitä sen tiukemmin toisiimme. Ei edes Pikkuveikka. Ei varsinkaan Pikkuveikka.

-Ei se näköjään halua nyt, Antti sanoi surullisena. –Jostain syystä se ei halua. Vaikka Big Brother kyllä haluaisi.
-Niin kai sitten. Ehkä se ei halua tulla meidän väliin? ehdotin toivorikkaasti. –Jospa se haluaa pitää meidät ystävinä?
-Voi Pikkuveikka-parkaa.

Antti oli niin vilpittömän pahoillaan veikkansa puolesta, etten voinut nauraa. Eipä sen puoleen, ei tilanteessa ollutkaan mitään hauskaa. Turhaa touhua tyhjän takia ja pitkään.

-Laitetaan Pikkuveikka piiloon, peitellään se, ettei vilustu, sanoin ja annoin housut Antille.

Veljesten lähdettyä tiesin, ettemme tapaisi vähään aikaan. Se sopi minulle hyvin, sillä olin väsynyt leikkimään äitiä. Yksi lapsi olisi riittänyt vallan hyvin, mutta kaksi oli liikaa.