Tähän tarinanpätkään sain inspiraation täältä.
************************************************************
Rollaattori oli uusi. Välinelainaamon nuori mies oli tuonut
sen edellisviikolla, kantanut sisälle, kutsunut sitä Ferrariksi ja kun Martta
oli kysynyt, oliko se Ferrari myös rollaattorimerkki, mies oli puhunut jotain
punaisesta väristä ja lähtenyt.
Kodinhoitaja oli luvannut hoitaa puhelimen siirron, mutta jatkojohtoa ei hänellä ollut aikaa lähteä ostamaan.
Puhelin hälytti monta kertaa ennen kuin Hilma vastasi. – Martta täällä, päivää.– Mitä? Kuuluu niin huonosti. – Se on Martta täällä, Hilma. Hyvää ystävänpäivää! Se on tänään.
– Kuka? Kuuluu niin huonosti. Onko se Anneli? – Ei, ei ole Anneli. Täällä on Martta. Hyvää ystävänpäivää! Piti lähettää kortti, mutta kun…
– Onko se Anneli? Kuuluu niin huonosti. Koska te tulette käymään? Martta tuhahti puhelimeen. Ei ollut pelkoa siitä, että Hilma olisi pahastunut siitä, mitä mieltä Martta oli Hilman tyttärestä. Hilman kuulo oli näköjään huonontunut entisestään joulun jälkeen, jolloin he viimeksi olivat puhuneet puhelimessa. – Martta täällä! Martta huusi puhelimeen niin lujaa kuin uskalsi. Kovin lujaa ei voinut huutaa, sillä naapurin rouvalla oli ikävä tapa koputella seiniin, kun jostain kuului jotain ääniä.
– Anneli?
– MARTTA! OLISIN LAITTANUT SINULLE KORTIN YSTÄVÄNPÄIVÄKSI, MUTTA KUN JALAT ON NIIN HUONONA, ETTEI PÄÄSE ULOS, EIKÄ KODINHOITAJALLA OLE AIKAA KÄYDÄ OSTAMASSA JATKOJOHTOA, EIKÄ KORTTEJA, JOTEN…
Martan sydämestä otti, päässä heitti ja jaloistakin tuntui valahtaneen loput voimat, vaikka hän istui tukevasti rollaattorin päällä. Hän puristi puhelimen kuuloketta tiukasti ja tasoitteli hengitystään. – Että hyvää ystävänpäivää vain, Hilma.– Anneli? Äidin pikku Anneliko se siellä? Martta huokaisi ja sulki puhelimen.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.