1246305856_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Se, että hän tappoi pikkuveljensä, ei ollut sattumaa. Hän oli suunnitellut veljensä tappamista jo kauan. Pikkuveli oli ärsyttävä, oli sellainen jo syntymästään lähtien. Hänen oli vaikea käsittää miksi vanhemmat olivat niin haltioissaan pikkuveljestä. Hänestä pikkuveljen huuto, itku, tikkumaisina sätkyttelevät jalat olivat vastenmieliset. Edes nukkuessaan pikkuveli ei ollut kaunis näky. Hänellä oli tapana katsoa pikkuveljeä, kun tämä oli päiväunilla pinnasängyssä.

 

Hän oppi pian olemaan tökkimättä veljeä pinnojen välistä. Pikkuveli huusi liikaa.

 

Pikkuveli kasvoi ja muuttui sietämättömämmäksi. Kaikki mitä veli teki, oli vanhempien mielestä ihanaa, ihmeellistä. Hän ei nähnyt pikkuveljessä ihmettä.

 

Vanhemmat eivät moittineet pikkuveljeä, kun tämä kompasteli hänen jalkoihinsa. Sen sijaan he ottivat pikkuveljen syliin, lohduttivat häntä ja puhalsivat kivut pois. Hänelle vanhemmat eivät sanoneet mitään, katsoivat vain sanattomina, ikään kuin olisivat unohtaneet, miten hänelle puhutaan.

 

Kun pikkuveli aloitti koulun, hän toivoi, että pikkuveljen luokalta löytyisi joku, joka pyyhkisi veljen ylimielisen hymyn kasvoilta. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt. Pikkuveli sai Hymypoika-patsaan ja valittiin koulun lätkäjoukkueen kapteeniksi

 

Jääkiekossa oli se hyvä puoli, että vanhemmat ja pikkuveli olivat paljon poissa. Pikkuveljellä oli jatkuvasti harjoituksia, pelejä ja turnauksia. Kotona oli rauhallista. Rauha katkesi, kun vanhemmat ja pikkuveli tulivat kotiin. Lopun iltaa hän sai kuulla, kuinka monta maalia pikkuveli oli tehnyt ja kuka oli valittu turnauksen parhaaksi pelaajaksi. Pikkuveljen palkintokaappi oli vaihdettava suurempaan.

 

Hän sai pikkuveljen vanhan kaapin. Se täyttyi hänen rannalta löytämistään kivistä.

 

Rannalla hän tappoi pikkuveljen, työnsi veljen laiturilta veteen. Siinä kohtaa oli syvää ja vesi oli kylmää. Oli huhtikuu, jäät juuri lähtemässä. Veli katosi hetkessä jäälauttojen alle.

 

Hän palasi vanhempien luo, jotka sytyttelivät grilliä metsän tuntumassa. Heidän kysymykseensä hän ei osannut vastata. Ei, hän ei tiennyt missä pikkuveli oli. Ei ollut nähnyt veljeä vähään aikaan.

 

Sehän oli totta.

 

Mikään ei muuttunut pikkuveljen kuoleman jälkeen. Ilta illan perään hän sai kuulla, kuka teki eniten maaleja, kuka oli turnauksen paras pelaaja ja mitä kaikkea pikkuveli olisi saavuttanut, jos veli olisi saanut elää.

 

Hän teki pikkuveljestä kuolemattoman.