Ville katsoi minua kiihkeästi. Hänen silmänsä muuttuivat tummiksi ja pehmeiksi, hänen huulensa avautuivat aavistuksen verran ja kevyt puna nousi hänen kasvoilleen. Hän oli jumalaisen kaunis. Mustat, kiharaiset hiukset putosivat raskaina olkapäille ja olisin halunnut koskettaa niitä hiuksia, tuntea sormissani silkkisen pehmeyden, mutta en uskaltanut ojentaa kättäni. Olin tuntenut Villen vasta vähän aikaa, pari viikkoa, ja vaikka olimme olleet yhdessä monena iltana, en vieläkään tiennyt, seurustelimmeko vai emme.

Me emme olleet suudelleet, emmekä rakastelleet. Olimme vain puhuneet. Puhuneet kapakoissa, huutaneet sanottavamme kovaäänisen musiikin sekaan. Olimme kävelleet pitkin Kaivopuiston rantaa, Hakaniemen rantaa, Meilahtea ja puhuneet, puhuneet, puhuneet. Olimme puhuneet kaikesta ja eniten Villen entisestä tyttöystävästä, josta hän oli eronnut pari kuukautta aikaisemmin. Ville oli halunnut ruotia sitä suhdetta, miettiä, mikä siinä meni pieleen, jotta hän ei enää toistaisi samoja virheitä.

Olin oppinut inhoamaan tuota entistä tyttöystävää, jota en ollut koskaan nähnyt. Ville oli täydellinen, ajatteleva ja tunteva ihminen, joka ansaitsi parempaa.

-Mä olin jotenkin ihan hukassa ennen kuin mä tapasin sut, Ville sanoi loikoessaan sohvallani. –Se ero sai mut hukkaamaan kaiken uskoni naisiin, mutta sä oot palauttanut mun uskoni. Sä sait mut tajuun, ettei kannata hukata aikaa olemalla vittuntunut. Et elämä on liian lyhyt. Sitä ei kannata tuhlata. Koska tahansa voi kuolla. Ja sit jää elämättä. Mä uskallan nyt tunnustaa, et mä haluun herätä aamuisin sellaisen ihmisen viereltä, jota mä rakastan. Mä en osaa nukkuu yksin, eikä siinä oo mitään noloo. Tunnustaa sellaist. Mä en häpee olla herkkä.

Hymyilin Villelle katsoessani hänen huuliaan. Tiesin jo, miltä hänen suudelmansa maistuisi.

-Kiitos, Ani. Nyt mä tiedän, et mun on palattava Katin luo. Meidän ero oli ihan perseestä, ihan dorkasta syystä. Olis ihan hulluu heittää kahta vuotta pois sellaisen riidan takii. Sä opetit mulle helvetin paljon. Nyt mä osaan antaa anteeks ja itekin pyytää anteeks. Kiitti.

Ville nousi, heilautti kättään ja lähti. Hymyillen.