Äiti ei ollut kovin innokas ottamaan lapsia hoitoon illaksi
ja yöksi, mutta kun minä sanoin, että tämä oli ensimmäinen kerta kolmeen
vuoteen, ensimmäinen kerta ylipäänsä, jolloin minä pyysin sellaista, hän ei
kehdannut kieltäytyä. Kysyi vain, mitä Jarkko ja minä tekisimme ja miksi meidän
piti mennä ulos syömään, että eikö nyt syntymäpäiviä voinut viettää kotonakin.
Ei voi, minä täytän kolmekymmentä vain kerran elämässä ja se
on nyt perjantaina ja me menemme ulos syömään. Ihan kahdestaan. Ilman lapsia.
Äiti haki lapset ja minä menin kylpyyn. Muutama pisara appelsiiniöljyä kylpyveteen, kasvoille savinaamio, hiuksiin öljyhoitoa. Yritin rentoutua, mutta olin koko ajan kuulevinani lasten äänet suljetun oven takaa. Olin tottumaton olemaan yksin.
Persikalle tuoksuva vartaloemulsio jätti ihon nihkeäksi ja minulla oli vaikeuksia pukea ylleni niitä vatsan litistäviä alushousuja, jotka olin ostanut juuri tätä iltaa varten. Lopulta, kiskomisen ja kiroilun jälkeen, housut solahtivat paikoilleen ja päätin olla juomatta liikaa sinä iltana. Vessassa käyntiä kannatti vältellä.Sukkahousut olivat yhtä hankalat pukea.
Ensimmäiset menivät rikki, mutta toiset sain pujoteltua ylleni ehjinä.
Rintaliivit olivat
uudet. Imetysliivit olin heittänyt
inhoten pois edellisviikolla ja ostanut kahdet tavalliset, normaalit, ei äitiys-rintaliivit, ihanan kirsikan
värisiä. Kuppikokoni ei ollut enää dee niin kuin imettämisen aikana ja muistin
Jarkon ihastuneen kysymyksen esikoisen synnyttyä. ”Jäävätkö ne tuollaisiksi?”
Eivät.
No, mitä pidät, Jarkko kysyi kietoen samalla kätensä
ympärilleni. Sen pitäisi olla hyvä paikka. Tallinnan paras klinikka. Pomon
vaimo on käynyt siellä jo monta kertaa ja pomo sanoi, että joka rasvaimu
nuorentaa Aulikkia ainakin viisi vuotta.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.