– Kuka vetää huomisen tuolijumpan?
– Mä oon yössä, ei käy. Mites Jenni?
 
– En suostu. Vedin just kaks viikkoa sitten. Mun vuoro ei oo ainakaan kahteen kuukauteen. Mä en kestä niitä kimeeäänisiä äijiä.
– Kuka sitten viime viikolla veti? Se sijainenko?
 
– Joo. Se suostui ihan heti. Vaikka vähän huonostihan siinä kävi.
– Niin. Olis pitänyt varoittaa.
 
– Mitä sitten tapahtui? Kertokaa. Mä en tiedä mistään mitään.
– Mitäs lomailet. No, se sijainen laittoi, niiden pyynnöstä, viimeiseksi kappaleeksi sen Let the sun shine inin siitä ikivanhasta musikaalista. Mä en ees ymmärrä, mistä ne löysi sen levyn, kun me Jeminan kanssa piilotettiin se alakaappiin. No, Markku ja Leena nousi tuolista ja alkoi tanssia. Nyt ne on molemmat Haartman-Hartwallissa, lonkkamurtumat.
 
-  No just. Tää on niin tätä. Mä en kestä tota tuolijumppaa. Ikivanhoja kappaleita, joita pyöritetään kerrasta toiseen. Mä saan näppylöitä, jos mun on vielä kuunneltava sitä Hurriganesia. Ja mikä se Pudding oli. Ja se joku tuomari, joka laulaa. Karseeta.
-  Tai Sladea.
 
-  Tai Zeppeliinejä. Purplea. Joo, järkyttävää.
-  Mut toisaalta, nehän haluaa kuunnella sitä musiikkia mitä ne kuunteli, kun ne oli nuoria.
 
-  Joo, mutta kun siitä on ainakin sata vuotta ja se on niin tylsää se musiikki. Jos mulle vielä kerran huudetaan, että soita tyttö se Paranoid, mä, mä…mä tuun hulluks.
- Ja sitten ne tekee piis-merkin ja ne haluais kukkaseppeleet päähän. Aina pitäis olla askartelemassa niitä seppeleitä. Mä en tiedä, miten monta kukkaa mä oon nähnyt näiden vuosien aikana. Leikattua, huovutettua, virkattua, painettua, ihan kaikkea.
 
-  Ookoo, ookoo, mut meil on vielä päättämättä kuka vetää huomisen jumpan. Sanna?
-  En mä. Mä en mee lähellekään niitä jumppapäivinä. Ne on…ne on jotenkin ihan liian levottomia. Mä ilmoittauduin koulutukseen. Se on huomenna.
 
-  Eli sulle tulee sijainen. Hyvä juttu. Nakitetaan homma sille.

 

 

 

***

Asiaan liittyen: YLE Teemalla alkaa tänään klo 21.05 10-osainen sarja Suomi-rockin vaiheista.