210482.jpg

Mies rakasti nuoria naisia,
heidän pitkiä, vaaleita hiuksiaan,
luetut kirjat sylissä

-valmiina luottamaan
-avautumaan
-olemaan lähellä

Mies juopui naisten iholta nousevasta makeasta tytön tuoksusta, vielä niin

-puhtaasta
-ja kokemattomasta
-koskemattomasta

Mies lämmitteli nuorten naisten ihailevien silmien valossa, kehräsi
ja kosketti helmenä hohtavia hauraita niskoja jalkojensa
juurella. Mies tiesi ymmärtävänsä näitä naisia, tiesi,
mitä he kaipasivat, koska se oli samaa, mitä hän itse etsi.

Mies etsi jumaluutta, joka ei viihtynyt
vanhoissa,
äkäisissä naisissa,
ei pullan ja pyykkipulverin kyllästyttämässä kaksiossa.

Mies etsi peiliä, joka kertoisi hänelle
sen, mihin hän halusi uskoa.
Siihen, joka ei koskaan muuttuisi, ei koskaan vanhenisi. Itseensä.

Epäluotettava ruumis kuitenkin petti miehen,
eivätkä
nuoret naiset enää löytäneet tietä hänen luokseen. Ensin mies tunsi kipeää haikeutta,
mutta kun eräs viimeisistä
vaaleahiuksisista
avasi miehelle oven virtuaaliin, perehdytti miehen tietokoneisiin ja nettiin,
mies tiesi, ettei hän koskaan tulisi olemaan yksin. Hänen utopiansa
saattoi jatkua muuttumattomana
loppuun saakka.

Viimeisenä päivänään
mies kuoli onnellisena,
ja pahin
niistä vanhoista äkäisistä
akoista osti haudalle suuren kiven.

(Jonkunhan se oli tehtävä.)


********

Runotorstain 21. haaste Ylpeys