Kiinnitän hiuksiini keltaisen auringonkukan, hohde sokaisee vastaantulijat. Olen aurinkoinen ihminen.
Kasvoille liimaan hymyn, kauneinta luumunpunaa, suupielet ystävälliset.
Silmäni piilotan naamion taakse, tuikkivat helmet aukoissa. Myötätuntoinen katse.
Sormeni koristan pehmeillä sormuksilla, pumpulia kosketuksessani.
Kaulallani kyynelistä tehdyt helmet, niillä sidon särkyneet sydämet, muiden ihmisten. Korvissani kuulevat korvakorut, olen ihana ihminen, kuuntelen. Kuulen.
Kannan laukkua, johon mahtuu koko maailma, sen surut, sen lohdutus. Harteilleni heitän ymmärryksen huivin, hapsuina näkymättömät langat, kudottu empatiasta, sympatiasta ja kaikesta siitä, millä olen koristellut itseni. Koristellut muita varten.  Peittänyt itseni. Itseltäni.
 
Mustat kenkäni raskaat, askeleet vajoavat, asvaltti murtuu, putoan. Jäljelle jää vain paperista tehty yksinäinen auringonkukka.

 

 

 

***

Teematiistain 14. haaste