1135231.jpg

-No moi! Jouluostoksilla vai?
-Ei, ruokaa vaan hakemassa. Eihän meillä vietetä joulua.

-Mitä? Ei joulua? Miten niin?
-Eihän me kuuluta kirkkoonkaan.

-Kyllähän nyt joulua voi silti viettää!
-Aika hassulta se tuntuisi. Juhlistaa nyt jonkun synttäriä, joka ei ole perheenjäsen ja ostaa sitten omalle perheelle lahjoja.

-Kenen synttärit sitten on?
-Jeesuksen.

-Ai niin. Sehän syntyi jouluna.
-Niin. Ja siksi kai joulua vietetään. Luulisin.

-Mutta onhan pukki ja tontutkin tärkeitä! Lapsille varsinkin! Ne on olleet niin kiltisti viime aikoina! Ei tarvi kuin vihjata, että tonttu kurkistaa ikkunan takana!
-Eli valehtelu siis kannattaa kasvatuksessa. Joo, on kai joulu tärkeä. Jos uskoo.

-Uskoo mihin?
-Jeesukseen. Jumalaan. Kai sinäkin uskot, kun kerran vietätte joulua?

-En minä ehdi tuollaisia ajatella nyt, kuule, on ihan liian kiire.
-Kirkkoon sinä ainakin kuulut. Kai se on uskon merkki? Miksi muuten kuulua?

-Kaikkihan kuuluvat kirkkoon! Sehän on suomalainen perinne, uskoi sitten tai ei! Niin kuin joulu ja joulupukki ja lanttulaatikko ja kinkku. Se vaan on niin!
-Niin näyttää olevan.

-Kaikkea sinä mietit! Ihan hassua. Nyt on kuule pakko mennä. Se pelikauppa menee kahdeksalta kiinni ja minun on pakko saada se Jaakon lahja. Tuhat asiaa pitäisi vielä ehtiä! Aika menee niin nopeasti ennen joulua.
-Niin kai. No, nähdään!

-Viimeistään varmaan ensi kesänä, kun pojat pääsevät ripiltä!
-No, joo… joskus.

****

Pakinaperjantain 58. haaste Perinne