Kellarin ovi on lukossa. Minulla ei ole avainta. Olen umpikujassa, kuuntelen ääniä pihalta, toivon, etteivät askeleet lähesty. On pissahätä, puristan jalkoja yhteen, väännän ne ristiin. Minua pelottaa.

En ymmärrä, miksi talonmies lähtee peräämme. Olemme niin monta kertaa soittaneet talonmiehen ovikelloa, juosseet pois paikalta, nauraneet äänetöntä naurua roskakatoksessa, naapuritalon takana, pusikoissa. Olemme kurkkineet, tulleet varovasti esille, menneet keinuihin takaisin, ottaneet vauhtia ja laulaneet niin, että ääni on kummunnut takaisin korkeitten talojen seinistä.

Koskaan aikaisemmin talonmies ei ole lähtenyt ajamaan meitä takaa. Se ei kuulu tämän leikin sääntöihin. En enää pidä tästä leikistä.