Maria torkkuu, bussin penkki on pehmeä, lämmin aurinko ikkunan takana tekee uniseksi. Maria ei halua herätä, hän toivoo matkan jatkuvan pitkään, loppuun asti. Hän haluaa istua hiljaa, antaa horroksen pehmentää lihakset. Auton moottori keinuttaa häntä syvempään uneen ja ihmisten puhe katoaa korvista.

Äidin ääni saa Marian säpsähtämään. Hän ei avaa silmiään, hän kuuntelee, eikä huomaa pidättävänsä hengitystään. Äiti puhuu, aivan lähellä, Marian selän takana. Hitaasti Maria avaa silmänsä, kohottautuu penkissä, mutta ei uskalla katsoa taaksepäin. Ei vielä. Hän pelkää, että jälleen kerran hän on erehtynyt, ettei se olekaan äiti, että hän on vain nähnyt unta.

Nainen takapenkillä puhuu kännykkään, ja Maria kuuntelee naisen pehmeää, matalaa naurua, joka lupaa, että illalla tilataan pizzaa ja katsotaan yhdessä se leffa, koko perhe. Nähdään kohta, nainen sanoo, ja Maria kuulee hymyn naisen äänessä. Äiti.

Nainen jää pois seuraavalla pysäkillä. Maria kääntää katseensa ulos ikkunasta, kun nainen ohittaa hänen penkkinsä. Naisen hajuveden tuoksu jää kutittamaan Marian nenää ja Maria sulkee silmänsä. Hän haluaa nukahtaa, hän toivoo matkan jatkuvan pitkään, loppuun asti.