4.


Sakari käveli nopeasti, katsoen kaiken aikaa olkapäänsä yli. Poika katosi pimeyteen. Hänen äänensä kuului edelleen, mutta se oli muuttunut itkuiseksi, eikä sanoista saanut enää selvää. Sakari laski Fionan maahan. Hänen sydämensä löi epäsäännöllisesti ja hän tajusi olevansa hiestä märkä. Hän ei voinut mennä kotiin tässä mielentilassa. Hän ei voinut pelästyttää Annikaa. Hän oli yrittänyt vakuuttaa Annikalle, ettei maailmassa ollut mitään pelättävää, että maailma oli hyvä paikka, että Annikalla oli mahdollisuus palata takaisin elämään.
Hän ei halunnut valehdella.

Hän jäi vielä hetkeksi pihalle yrittäen rauhoittua ja katsoa samalla, ettei poika tullut hänen perässään. Piha oli kuitenkin tyhjä. Lauantai-ilta oli ajanut ihmiset koteihinsa ja kapakoihin. Fiona pysytteli Sakarin jaloissa. Eläin oli pelästyneen oloinen, ja Sakari toivoi, ettei Annika huomaisi mitään.

Vastapäisen talon ulko-ovi avautui. Sakari näki D-talon nuoren somalipojan astuvan pihalle. Hän oli nähnyt pojan aikaisemminkin, mutta ei ollut koskaan puhunut pojan kanssa. Hänen englantinsa oli huonoa, eikä hän uskonut pojan puhuvan suomea. Poika pysähtyi nähdessään Sakarin. He tuijottivat toisiaan pihan poikki, ja juuri silloin Sakari tajusi, että pojan täytyi olla se musta mies, jota Annika oli pelästynyt ollessaan ulkoiluttamassa Fionaa.

Poika ei ollut vielä mikään mies, kaukana siitä, lyhyt ja hento, suorastaan laiha. Poika ei näyttänyt vaaralliselta, ja Sakarin oli vaikea uskoa, että poika olisi tehnyt mitään muuta Annikalle kuin ilmestynyt liian yllättäen paikalle. Poika näytti itse liian pelokkaalta pystyäkseen pelottamaan ketään. Annikan pelästyttämiseen ei tarvittu paljon, ja poika oli onnistunut siinä, eikä Annika ollut sen jälkeen halunnut mennä ulos. Annika oli vetäytynyt uudestaan kuoreensa, ja toivo, joka oli alkanut elää Sakarissa Fionan hankkimisen myötä, oli kuollut.
Kaikki oli pojan syytä.

Sakari nosti kätensä tervehdykseen. Poika teki samoin, hyvin epävarmasti ja kädenliike oli melkein olematon. Kumpikaan heistä ei hymyillyt. Sakari avasi ulko-oven, mutta ei sytyttänyt valoja porraskäytävään. Hän jäi seisomaan Fionan kanssa pimeään ja katsoi, kun poika ylitti pihan.  

Sakari astui ovesta takaisin pihalle, kun poika oli kävellyt ohi. Hän piti ulko-ovea auki, jotta sen loksahdus ei saisi poikaa kääntymään. Hän näki pojan kulkevan parkkipaikan läpi, suoraan metsää ja lenkkipolkua kohti. Pojan askeleet olivat hitaat kuin vanhan miehen, joka oli kulkenut jo tarpeeksi. Sakari katsoi poikaa. Hän olisi voinut juosta pojan perään, varoittaa tätä menemästä kävelytielle, kehottaa tätä kääntymään takaisin. Hän ei kuitenkaan tehnyt niin, sillä hän ei halunnut ajatella asiaa sen enempää. Oli parempi pysyä liikkeessä, ottaa muutama askel ja avata kotiovi. Palata Annikan luo ja yrittää vakuuttaa tälle, että elämä oli elämisen arvoista.

Maailma oli hyvä paikka.



***** loppu *****