Kirjani Sairaalapäiväkirja on herättänyt enemmän keskustelua kuin yksikään aikaisempi kirjani. Monet bloggaajat ovat lukeneet ja kirjoittaneet kirjasta, kiitos.
 
Jostain syystä Sairaalapäiväkirja on herättänyt myös kaikenlaisia arvailuja. Olen lukenut, että kirja on kauhukertomus ja hulluusfantasia. On myös oltu sitä mieltä, että kirja on yleistä hölötystä, koska googlettamalla ja keksimällä ei pysty kirjoittamaan masennuksesta ja sairaalasta olosta muuten kuin ulkokohtaisesti ja pelkkää oirekuvausta.
 
Kirjan ja blogini perusteella on arveltu, että olen motivoimaton hoitamaan masennustani, että tukeudun lääkkeisiin paremman elämän puutteessa.
 
Johonkin kalikka on kalahtanut. Vaikea sanoa mihin tai kehen. Ihan sama, alan olla aika tympääntynyt siihen, että rivieni välit täytetään omilla totuuksilla, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Anonyymeista huutelijoista ei tietenkään kannata välittää, mutta alkoi jo tympäisemään.
 
Tässä kommentti, jonka kirjoitin tuohon Kirsti Ellilän Kotimaa-lehden blogiin. Kaikille tiettäväksi. Epikriisejäni en täällä julkaise, enkä enää, toivon mukaan, joudu asiaa selittelemään.
 
"Täällähän keskustelu vielä jatkuu.

Olin suljetulla mielialahäiriöisten akuuttiosastolla, jossa osalla potilailla oli ulkona liikkumislupa, lähes kaikilla sillä hetkellä. Suurin osa potilaista oli masennuksesta kärsiviä, joukossa ei ollut psykoottisia potilaita. Heitä varten Aurorassa on muita suljettuja osastoja. Osastolla oli 16 potilaspaikkaa, sinne tultiin päivystyksen kautta ja suurimmalle osalle yritettiin järjestää jatkohoitopaikka sen 3-4 viikon jälkeen, jotka osastolla vietettiin. Osa potilaista siirtyi pitkäaikaishoitoon avo-osastolle, osa psyk. päiväsairaalan palveluiden piiriin, osa avohuollon piiriin.

Minusta on käsittämätöntä, että kirjoittamaani luullaan fiktioksi, että olen kuulopuheitten ja googlen avulla raapustellut jotain sinne päin tietämättä mistä kirjoitan. 

Suljettuja osastoja on erilaisia, ainakin Helsingissä. Lomahotelleja ne eivät ole, mutta ei niissä potilaita lääkitä yli tarpeen, oikeastaan lääkitystä tsekattiin koko ajan, oliko määrä sopiva vai ei. 
Potilaita kannustettiin, heti kun jaksoivat, osaston ulkopuoliseen toimintaan -päivälomille kotiin, elokuviin, kävelyille, kampaajalle, kauppaan. Minne jokainen nyt kuntonsa mukaan jaksoi mennä.

Se, olenko motivoitunut hoitamaan itseäni, on itselleni hyvin selvää. Se, mitä blogissani kirjoitan, ei välttämättä ole sen päivän tuotos. Olen työstänyt masennusta pitkään, olen terapiassa, olen osallistunut eri vertaisryhmiin, päiväsairaalajaksoihin.
Ai, etten olisi motivoitunut? Hohhoijaa. Enköhän minä tiedä asian parhaiten. Anonyymien kommentoijien on turha yrittää lukea rivieni välejä, täyttää aukot omilla olettamuksillaan."