15827.jpg


Nainen seisoi portaiden alapäässä.

-Sinulla on vauva.

Pysähdyin ja katsoin olkani yli, ei ketään. Nainen oli puhunut minulle. Katsoin häntä. Hänellä oli yllään tummanruskea jakkupuku, bleiserin alta näkyi kaistale vaaleankeltaista kangasta. Sukattomissa jaloissa naisella oli ruskeat avokkaat. Kädestä roikkui tumman ruskea salkku. Vaaleat hiukset oli koottu löyhälle nutturalle. Silmät olivat siniset, eikä nainen katsonut minua, vaan vaunuja. Sade yltyi.

-On se...vauva.
-Kuinka vanha? Tyttö? Poika? Onko hän terve? Ei kai hän kastu?

Lykkäsin vaunut uudestaan liikkeelle päättäen olla vastaamatta naiselle. Hän astui kuitenkin tielleni.

-Onko hän terve? Muista, että jos hän saa nuhaa, hänet pitää viedä lääkäriin. Älä koskaan jätä häntä yksin. Muista se.
-Muistan, mutta nyt...

-Saanko minä ulkoiluttaa häntä? Missä sinä asut?
-Ei, siis, minä itse...

Nainen tarttui vaunun aisaan. Katsoin ympärilleni, mutta kukaan ei liikkunut sateessa.

-Minä voin ulkoiluttaa häntä. Sinä olet väsynyt. Hän itkee joka yö, etkä sinä saa nukuttua. Hän ei ole koskaan hiljaa. Hän vain itkee ja huutaa.
-Ei hän itke....en minä ole väsynyt, kyllä minun nyt täytyy lähteä.

-Hän itkee! Huutaa koko ajan! Sinä olet väsynyt!
-Ihan miten vaan, mutta nyt minun on mentävä.

-Hän huutaa ja huutaa ja huutaa ja joskus sinusta tuntuu, että voisit tehdä mitä tahansa, jotta se huuto lakkaisi edes hetkeksi. Edes ihan pieneksi hetkeksi. Mitä tahansa. Ihan mitä tahansa.

Kiskaisin aisasta ja naisen ote heltisi. Aloin kävellä nopeasti, odottaen kuulevinani hänet vielä perässäni, mutta ainoa ääni oli yltyvän sateen humina.