Kiinnostus kanssabloggaajiin on inhimillistä. Ainakin minä olen kiinnostunut heistä, ja olen kait inhimillinen. Kun viikkoja/kuukausia/vuosia lukee toisten blogeja, alkaa mielessään muodostaa kuvaa ihmisestä, joka on sanojen takana. Onko se oma mielikuva oikea tai väärä, on aika samantekevää. Kyse on vain omasta mielikuvastani. Kukaan ei anna itsestään täyttä ja koko kuvaa kirjoittaessaan blogiaan. Blogiin valikoituu se teksti/ne kuvat, jotka haluaa julkaista. Paljon jää kertomatta, ja siksi onkin aika hullua vetää jotain johtopäätöksiä ja kiveen hakattuja totuuksia bloggaajasta tekstien/kuvien perusteella. Tavallaan blogin antama kuva bloggajasta on mielestäni täysin yksiulotteinen.
Mutta mielikuvat ovat eri juttu. Niillä on kiva leikkiä, ja ne hahmottuvat vähitellen. Ensimmäisiä mielikuvia kanssabloggaajista julkaisin aikanaan Kuva ja sana-blogissani kategoriassa metakuvaaminen.
Art Galleryssa on piirtämiäni naivistisia kuvia blogipersoonista. Sarja alkoi Lepiksen kuvalla. Tapasin Lepiksen ensimmäisen kerran ihan oikeasti kuvan piirtämisen jälkeen, ja voin vakuuttaa, ettei hän todellakaan tanssi tähtien kanssa, vaan mönkii maassa kasvien ja juuriston seassa. Muilta osin mielikuvani oli oikea…
Tuiman arjen kaaosteoriat ovat hyvin visuaalisia, joten tein hänestä kuvan, halusin itsekin oppia hieman arjen hallintaa.
Elegian synkkyys liippaa läheltä omaani, ja oli melkein kuin olisin tehnyt omakuvani (tosin en ole kaunis).
Mymskän näen charleston-tyttönä, joka unelmissaan ja nykyään oikeasti sujuvasti sukeltaa suurkaupungin sulatusuuniin.
Hirliin blogin perusteella tein Hirliistä kuvan, jossa kaupunki ja luonto muodostavat runollisen liiton.
Hooverin omat kuvat ovat niin uskomattoman upeita, että melkein pelotti tehdä Hooverista kuvaa, mutta uskaltauduin kuitenkin.
Sooloilija oli mielestäni synonyymi sanoille sohva ja elokuva (ja tämä mielikuva kertoo todellakin, että kyseessä on vain mielikuva, ei koko totuus).
Vintin halusin nostaa arjen yläpuolelle edes hetkeksi, suoda lepoa ja rauhaa.
HPY on itse kuvannut paljon vesitorneja, joten tietenkin HPY:n kuvassa piti sellainen olla. Ja kissat. Ja HPY.
Hennan maailma on kiehtova, en tunne ketään muuta, joka on töissä museossa. Se maailma oli pakko ikuistaa.
Inkivääri on Blogistanian kukkakeiju, jonka jalat ovat mullassa, mutta onneksi pää hipoo myös pilviä.
Sydämessä tuntuu lämpimältä, kun luen Obeesian juttuja lapsenlapsistaan. Obeesia on ihana Mumma!
Uunan luovuus hipoo sfäärejä, näen Uunan lentävän Linnunradalla, koko maailma ja kaikki mahdollisuudet käden ulottuvilla.
Iiriksen runokeinu antaa hyvät vauhdit, mutta keinuminen myös rauhoittaa ja antaa lepoa.
Arin näen pyöräilevän pitkin Aurajoen rantaa, pysähtyvän, ottavan kuvia, nauttivan hetkestä, elävän tässä ja nyt.
Isopeikon maailma ja itse Isopeikko on suuri mysteeri, arvoitus ja metsästä löytyy salaisuuksia, jotka kutkuttivat minua.
Miten sitten kanssabloggaaja päätyy kuviini tai haastatteluun? Aika sattumanvaraisesti. Olen pitänyt jonkinlaisena periaatteena, että jos olen piirtänyt bloggaajasta kuvan, en haastattele häntä ja päinvastoin, mutta itseni tuntien tuollaiset periaatteet voivat hyvinkin romuttautua jonain päivänä. Olen myös halunnut esitellä bloggaajia muille bloggaajille, jakaa löytöjäni. Ja blogeja riittää hamaan loppuun asti, sen voin vakuuttaa! Teitä on siellä todella paljon!
Pääblogissani olen julkaissut bloggaajien haastatteluja. Se on ollut todella mielenkiintoista, ja kysymykseni ovat palvelleet täysin omaa subjektiivista haluani tietää joistakin asioista enemmän.
Sama juttu Marin kanssa. Otanhan minä valokuvia, mutta en ole valokuvaaja.
Saaralta yritin saada välillä järjellisiä vastauksia, koska hän yleensä yrittää vain vietellä minua kaljoille. Halusin myös kuulla, minkälaista elämä on, kun on lopettanut bloggaamisen, sillä aina välillä miettii, mitä kuuluu niille kaikille, joiden blogeja aikanaan on seurannut ja jotka, syystä tai toisesta, ovat lopettaneet bloggaamisen.
Karin suhteen ihmetykseni oli suuri – mitä ihmettä stdailainen tekee Oulussa?
Kirstin halusin kerrankin saavan rauhassa miettiä jotain muutakin kuin viihteen ja hömpän asemaa kirjallisuudessa.
Tienpäällä-Erkki on vaan muuten sellainen Kyllikki ja kaiken lisäksi entinen kollegani Kolmiokirjan ajoilta, että oli helppoa haastatella häntä.
SuviAnniinan uskomaton luovuuden puhkeaminen kiehtoi minua ja halusin kuulla, mikä saa hänet kukoistaman.
Polgara taas on niin outo, että väkisinkin alkaa kiinnostaa ihminen valituksen takana. Olen tavannut Polgan haastattelun jälkeen ja mielikuvani hänestä oli turhan laimea.
Iisin leppoisuus on jotain aivan toista luokkaa kuin oma angstinen suhtautumiseni elämään ja sen ilmiöihin, joten päätin tutustua positiivisuuteen.
Eli näin, lyhyesti, miksi teen näitä juttuja. Hahhah, lyhyesti. Jos oma mielikuvasi jostain bloggaajasta on tyystin erilainen kuin omani, niin ei se mitään. Kysehän on mielikuvasta. Ei totuudesta.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.