220024.jpg

-Tajusin vasta eilen, että sitä se on.
-Ai, mikä? Tässä on sun kaljasi. Ai, ne on käyneet hakemassa tyhjät lasit. Hyvä juttu.

-Mun elämäni. Se on taidetta. Mulla on kyky tehdä elämästäni taidetta.
-Jaa. Mulla ei oo enää kamalan paljon aikaa, pakko mennä aikaisin kotiin. Rasmus on nukkunut huonosti, ku sillä on se korvatulehdus ja Siiri oksensi juuri, kun mä lähdin.

-Tiedäthän sä, miten herkkä ja haavoittuvainen mä olen aina ollut. Kaikki kärsimys ja sairaus ja sellainen saa mut ihan voimaan pahoin. Ihan siis fyysisesti, kun mä ajattelen sitä.
-Nyt on kyl vatsatautia liikkeellä, jos se olis sitä? Mulla oli just viime viikolla ja sitten Rasmus sai sen ja sit korvatulehduksen päälle ja nyt on Siiri.

-On niin vaikeaa elää tällaises maailmas, kun itse on kaikkea muuta ku tavallinen. Ei tavalliselle ihmiselle runous ja taide merkkaa mitään. Mulle ne on elämä. Enemmänkin.
-Rasmuskin on jo oppinut piirtämään ihmisen, ei enää sellaista pääjalkaista. Mun pitikin ottaa se kuva mukaan. Vieläkö sä opiskelet? Joskus mä ajattelen, että mun pitäis varmaan jatkaa sitä gradua, kun muksut vähän kasvaa, mutta toisaalta, mikäs kiire mulla on. Mä tykkään olla himassa niiden kanssa.

-Mä tukehtuisin, jos mun olisi oltava paikoillani. Mä janoon kokemuksia, elämyksiä, tunteita, värejä, kaikkea. Mun on saatava tuntea, että mä oon elossa!
-Joo, tiedän, joskus musta tuntuu, että mä oon rätti, poikki ja väsynyt, melkein kuollut. Varsinkin nyt taas, kun on joutunut valvomaan Rasmuksen kanssa, niiden korvien takia. Nytkin väsyttää. Otetaanko vielä kaljat? Vai pitäiskö mun jo alkaa mennä?

-Joo, hae vaan. Onko sulle koskaan käynyt niin?
-Käynyt miten? Sä voisit hakea ne kaljat, mä maksoin ne edelliset.

-Käynyt niin, että humallut omista ajatuksistasi? Että oivallat jotain niin merkittävää, että sulta menee jalat alta ja pää on sekaisin.
-Vähän tollanen olo on, kun on valvonut viikon lasten takia. Haetko sä ne kaljat?

-Se on mieletön tunne.
-Niin varmaan.  Haetko sä ne kaljat? Vai pitäiskö mun lähteä?

-En mä tiedä.
-Kai mä sitten lähden. Oli kiva tavata. Tulisit joskus meille käymään, sä et oo nähnyt lapsiakaan.

-Joo, soitellaan. Joskus.