maanantai, 26. heinäkuu 2010
– Mä en haluu.
– Älä oo itkupilli, meidän on pakko.
– En oo.
– No, lopeta sit pillittäminen. Ehkä me voitais…
– Mitä?
– En mä tiedä. Oliks sun pakko ostaa niit mässyjä?
– Mä halusin.
– Joo, joo. Jos me katsotaan tarkast keltä me kysytään.
– Ei me voida kysyä!
– Pakko, vai aioksä kävellä?
– Ne soittaa poliisil ja meidät viedään lastenkotiin.
– Ei, jos me kysytään oikeelt ihmiselt. Ehkä tolta naiselt?
– Ei naisilt. Ne soittaa heti.
– Entä tolta äijält?
– Se on liian kännis.
– Hei kato. Toi nainen anto tupakan tolle tytölle.
– Jos ne on kavereit.
– Ei oo, se tyttö läks jo. Kysytään. Tule. Se anto sen röökinkin, ei se soita.
– Mä en uskalla. Entä jos se soittaa kuiteskin?
– Tuu nyt, älä oo tollanen vinettäjä.
– En mä vinetä! Mennään sit. Mut sä kysyt.
– Anteeks, mutta oliks tädil antaa euro, ku meillä ei oo tarpeeks rahaa bussiin. Mun pikkuveli ei jaksa kävellä ja me ollaan jo myöhässä.
***
RIKOS! RIKOS!
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.