– Mä en haluu.
– Älä oo itkupilli, meidän on pakko.
 
– En oo.
– No, lopeta sit pillittäminen. Ehkä me voitais…
 
– Mitä?
– En mä tiedä. Oliks sun pakko ostaa niit mässyjä?
 
– Mä halusin.
– Joo, joo. Jos me katsotaan tarkast keltä me kysytään.
 
– Ei me voida kysyä!
– Pakko, vai aioksä kävellä?
 
– Ne soittaa poliisil ja meidät viedään lastenkotiin.
– Ei, jos me kysytään oikeelt ihmiselt. Ehkä tolta naiselt?
 
– Ei naisilt. Ne soittaa heti.
– Entä tolta äijält?
 
– Se on liian kännis.
– Hei kato. Toi nainen anto tupakan tolle tytölle.
 
– Jos ne on kavereit.
– Ei oo, se tyttö läks jo. Kysytään. Tule. Se anto sen röökinkin, ei se soita.
 
– Mä en uskalla. Entä jos se soittaa kuiteskin?
– Tuu nyt, älä oo tollanen vinettäjä.
 
– En mä vinetä! Mennään sit. Mut sä kysyt.
– Anteeks, mutta oliks tädil antaa euro, ku meillä ei oo tarpeeks rahaa bussiin. Mun pikkuveli ei jaksa kävellä ja me ollaan jo myöhässä.

 

 

 

***

RIKOS! RIKOS!