Aamulla äänet ovat kadonneet. Maa on puhtaan valkoista puuteria, kuusen oksat painavien pumpulipallojen peitossa.
Valkeus on vienyt äänet pois. Lumi on imenyt moottorien kehräyksen, ohiajavien rekkojen murinan valkoiseen äänettömyyden sisään, sulattanut, suodattanut, haihduttanut melun, peittänyt äänet alleen.
 
Hitaat keltaiset valokiilat pyryn keskellä kertovat, liike ei ole kadonnut.
 
Lumi on koskematon planeetta edessäni. On aikaista, en näe kenenkään jälkiä, en eläinten, en ihmisten. Vedän hupun päähäni, laskeudun selälleni, silitän lämpimällä kehollani kylmää lunta. Enkelin teen lumeen, ikiuneen nukahdan, itseni mä kadotan,. Suljen silmäni, tunnen täydellisten lumitähtien putoavan luomilleni.
On niin hiljaista.
 
Kävelytie on auraamaton, teen polun eteenpäin. Tanssivat lumihiutaleet pyörivät ympärilläni, katulamppujen rikki kivitetyistä kuorista putoaa vain valjua valoa ylleni.
 
Hän istuu tien varressa. Tunnistan hänet heti, tunnen hänet heti. Hänen vartalonsa on peittynyt lumeen, mutta hän ei näytä palelevan. Hän näyttää yksinäiseltä.
 
– Minä tunnen sinut, hän sanoo, nyökkää vakavasti.
– Minäkin tunnen sinut.
– Sinä olet ihan minun näköiseni.
– Niin sinäkin minun, vastaan, yhtä totisena kuin hän.
 
Lähellä oleva katulamppu särähtelee, hehku yrittää pitää kiinni voimastaan, valaista vielä hetken aikaa. Kuulen sähkön, se korahtelee, luopuu, sammuu.
 
– Sinä olet minä.
– Minä olen sinä, sanon, otan hänet syliini.
 
Hän on kevyt, ei paina enempää kuin minä itse. Vien hänet maahan pudonneen enkelin luo. Lumienkeli on viluisen näköinen. Se näyttää kaipaavan minua luokseen, se haluaisi minun silittävän sitä jälleen lämpimillä raajoillani. Enkelin teen lumeen, nukun ikiuneen.
 
– Onhan se elossa?
– On, vastaan hänelle, jota kannan sylissäni.
– Hyvä. Minä en pidä kuolemasta.
 
En vastaa hänelle mitään. Hän tietää millaista on, kun ei elä.
 
Käännymme vielä katsomaan enkeliä ennen kuin menemme pihaan. Enkeli on noussut istumaan, se ravistelee siivistään liian painon pois, nousee seisomaan. Hetken ajan katseemme kohtaavat, näen enkelin hymyilevän.
 
– Se on elossa.
– Niin on.
 
Äänettömyyden katkaisee pehmoinen humina, lämmin kuin enkelin siipien kosketus.