1247242900_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Miehen lapset halusivat haudata isänsä. He toivoivat, ettei nainen tulisi hautajaisiin. Nainenhan ei ollut edes ollut naimisissa miehen kanssa. Lapset toivoivat naisen ymmärtävän, että tilaisuudesta tulisi kiusallinen, mikäli nainen tulisi paikalle. 

Nainen sanoi ymmärtävänsä. Hänellä ei ollut halua mennä hautajaisiin. Hän tiesi, ettei mies ollut siinä arkussa. Mies pysyi edelleen hänen luonaan. Lapset hautaisivat vain tyhjän ruumiin.

Savi oli muotoutunut itsestään naisen käsissä. Hän ei tarvinnut miehen valokuvaa, hän ei tarvinnut muistoja muovatakseen miehen. Hän tunsi miehen jokaisen piirteen sormenpäissään, miehen kasvot, vartalon. Käsillään hän muovasi miehen uudestaan. 

Saven kuivumista odotellessa nainen valmisti itsensä. Mies oli rakastanut naisen hiuksia, nainen pesi pitkät suortuvansa lähdevedessä, antoi auringon ja tuulen kuivattaa punaisen kehrän reunustamaan kasvojaan. Hän siveli ihonsa salvialla, tuoksu toi hänen mieleensä sen hetken kolmekymmentä vuotta sitten, jolloin hän oli tavannut miehen ensimmäistä kertaa. 

Savimies oli kahdessa osassa. Nainen syleili hahmon takaosaa, joka makasi odottaen penkillä. Nainen nousi, asettautui miehen päälle ja veti patsaan etuosan ylleen. Uunin suu aukeni, penkki liukui uuniin.